lauantai 29. syyskuuta 2012

Flash Kordongi












Pahvi-Salen jälkeen pahvi-Jyrki, kyllä me sen tiesimme!

Kokoomusrouvien on hyvä muistaa, että kartonki-jyrkin päähän on syytä vetää kortonki, niin se kestää kovempaakin käyttöä. Makuasia käyttääkö makukortonkia vai tavallista. Jos kuitenkin vaurioituu, pahvipään korjaa kätevästi pahvinaula tai eri-keeper.
---

kuva:iltalehti.fi

perjantai 28. syyskuuta 2012

Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen


Ja niin oli pienen valtion parlamentti hyvyyttä ja lähimmäisenrakkautta täynnä! - Ilkeät, negatiivisuutta täynnä olevat ihmiset olivat kyselleet, että eikö se 136 000 euroa olekaan rahaa.

Joku ehti jo kauhuissaan parahtaa, vähän siinä ehkä lannoitteellekin tuoksahti, että asia on perinpohjin selvitettävä!

Siihen hyvät ja empaattiset edustajatoverit vastasivat, että mitäs sitä nyt selviä asioita tutkimaan. On siellä kaapissa rahaa yllin kyllin, hyllyjä riittää, jos yhdeltä loppuvat! - Eikä tilintarkastaja voi mitään tietää, jos kerran ei ole epäilyksiä!
 ---

Björn Feiring veteli silloisten lehtitietojen mukaan paniikissaan valtion rahoja vessanpytystä alas, kun kiinnijääminen uhkasi. Ei kai ne ajat kauheasti  60-luvun lopulta ole muuttuneet. Silloin harmittavasti jouduttiin asia antamaan ulkopuoliseen hoitoon, mutta herra taloudenhoitaja vaihtoi hiippakuntaa ennen tuomiota. Tässä Urheilukerhon tapauksessa se tilaisuusvaras toki jonkinmoisen tuomion sai.
---
 

Parastaikaa kaukana Pohjois-Koreassa neljän tähden kenraalirouva, yksi mahdollisista todellisista vallanpitäjistä, King Kong Hui Hai, kuuluu korahtelevan ehkäpä viimeisiään.

 



torstai 27. syyskuuta 2012

Debis




Väsynyt mies Burgerlandian presidenttinä. 

Tässäkö tämä kaikki oli, eikö enää mitään ole tämän yläpuolella?  En haluaisi enää hymyillä ja edustaa. Isossa maailmassakin vain halveksivat, pitävät ihan böndenä. Enkä minä itseäni osaa sillä lailla tyrkyttää; en minä ymmärrä niitten juttuja.

Pojat burgerlandialaisella klubilla kehuvat ja ylistävät,mutta suurvisiirin tai neuvoksen titteleitä ne vaan kärttävät.

Akka lausuu runoja, aika kauheilta tuntuvat.

Miksi, oi miksi, kaikki on niin väärin? Miksi kukaan ei ymmärrä?

maanantai 24. syyskuuta 2012

Mietoa sinappia



- Minä olen aika huolissani tosta meidän Tomi-Petteristä...

- Ei kai se vaan...??

- Kyllä vaan. Se pyysi, että mä ostaisin sille sukset ja telkkarista se kattelee kaikenmaailman hiihtocuppeja ja mitälienee!

- Voi kauheeta! - Tuossa täytyy ottaa kovat konstit käyttöön. Ostat sille perjantaina pari kassia kaljaa ja sanot, että menes vähän ostarille kavereita kattoon ja tuulettumaan!


 

Eiku AIKU Innovoi





- Olen aikonut hieman sivistää itseäni, haen sitten vaikka vähän parempiin hommiin, tai ainakin kehityn tässä nykyisessä!

- Sehän on hienoa, koulutus kannattaa aina!

- Nii-i, mä luin lehdestä että nyt olis Raahessa tarjolla mulle sopiva, sellanen vanhemman Facebook suorittajamestarin oppisopimuskoulutus! - On siinä tosin vielä pieniä esteitä...

- Niin...

- Kun mä luin lehdestä, että siellä Raahen aikuiskoulutuskeskuksessa on tappioiden vuoksi yt:t meneillään, meinaavat henkilökuntaa vähentää. Meinaan, että pystyykö ne tarjoamaan tarpeeksi pätevää koulutusta: erityisesti mua kiinnostaisi syventävät opinnot kavereiden hankkimisessa ja luovassa lörpöttelyssä. Ainakin tossa jälkimmäisessä mulla on selvästi lahjoja... Onkohan niillä varmasti riittävän päteviä luennoitsijoita, tuleekohan Zuckerberg puhumaan?

- Ky-kyyllä se varmaan tulee ja ky-kyyllä ne varmaan pystyy, älä yhtään huolehdi.

- Sit olis yks toinenkin juttu. Mä en millään uskalla ehdottaa tätä mun pomolle, sen pitäis antaa vapaita, maksaa mun majoitus lähiopetuspäivillä ja vähän muutakin.

- Turhaan pelkäät, se ihastuu aivan suunnattomasti tuollaiseen valmiuteen itsensäkehittämisessä. Lupaat vielä, että teet sen metallipajalle oman Facbook-profiilin ja hankit siihen vielä vaikka Tyynen grillikioskin ja Penan autokorjaamon kavereiks.

- Mä menen heti huomenna kysymään;  AIKU käy hyvästi, EIKU hyvin!

----
Kaleva: Facebook-oppisopimuskoulutus...

maanantai 17. syyskuuta 2012

Pien tekijä Pienyrittäjä Oy



Aamu ei ollut vielä valjennut,ovikello soi. Pienyrittäjä Pieniäinen meni avamaan.

Hänen selkärankansa valahti skolioosin kaltaiseen tilaan, silmämunansa turposivat ja kielensä roikkui puoli metriä ulkona.

Ovella seisoi Jack The Ripper, Julma Viikatemies.

- Pä-pä-päivää, et-et-ettehän va-vaan minua tullut hakemaan?

- Kyllä, pienyrittäjä Pieniäinen, se on nyt teidän vuoronne!

- Ä-älkää nyt, te-tehdään kaup-kauppaa!

- Viikatemies ei käy kauppaa...mikä olisi ehdotus?

- Minulla olisi kymmenen duunaria, oikein hyviä duunareita, hieman laihoja tosin. Mutta vähän lihottamalla ja lepuuttamalla niistä saa o-oikein priimatavaraa - ni-niistä voisin osan antaa!

- Enpä oikein tiedä...

-Minulla olisi rahojakin antaa niiden mukaan, hieman olen niiden ylityökorvauksia, lomarahoja ja muita joutavanpäiväisiä seteleitä pahan päivän varalle jemmaillut. Siltä yhdeltä tyhmältä olen lähes koko palkan ottanut säilytykseen, ettei turhuuksiin törsäisi. Ja taukoja ja muita työajan lyhennyksiä niiltä on monta  jätesäkillistä käyttämättöminä täynnä, niistä hyvin sitä lepoa saisivat. - Nöyriä ovat, kovin nöyriä, hyvin olen heidät opettanut!

- Hmhh, olkoon menneeksi. Mutta kahdeksan minä niistä otan, sinua, pienyrittäjä Pieniäinen, korvaamaan.

- Vo-voi ku-kun on help-helpottavaa, käyn siivoamassa housuni ja annan teille mukaan myös niiden kahdeksan selkänahat, oikein hyviä selkänahkoja, vaikka vereslihalla ovatkin!

---

Jotain muuta jossain muualla. Uusi Suomi, Pienyrittäjien pien hätähuuto

torstai 13. syyskuuta 2012

Töölön diktaattori




Jalo diktaattori Cincinnatus tienasi huomattavan summan rahaa toimiessaan venäläisen kaasuputkiyhtiön konsulttina. Niinpä hän saattoi rauhallisin mielin vetäytyä maailmasta, köpötellä Töölön katuja ja viedä haravalottoja R-kioskiin.

Maailmalla alkoi kuhista, ihmiset kävivät Cincinnatukselta kysymässä: "Ethän vaan Euroopan presidentiksi alkaisi?" - "Kyllä, minä itse asiassa olen oikeinkin halukas asettamaan itseni alttiiksi!" -vastasi Lucius Quinctius  posket punoittaen ja leuka väpättäen.

Virkaan oli toki jo löydetty parempi tekijä, mutta Lucius Quinctiuksen uhrimieli jäi ihmisille mieliin ja he painoivat sen visusti sydämiinsä.

Niin kävi, että pieni Finlandiumin valtakunta tarvitsi hallitsijaa. Ihmiset muistivat Lucius Quinctiuksen alttiin uhrimielen - ja taas he kävivät häneltä kysymässä: "Ethän vaan Finlandiumin presidentiksi alkaisi?" - "Kyllä, kyllä, kyllä, minä suostun!" vastasi jalo Cincinnatus. Ennenkuin huomattiinkaan, ´hän oli ryhtynyt ehdokkaaksi.

Kukaan ei tosin äänestänyt häntä, mutta hänen rohkea ja jalo uhrimielensä jäi ihmisille ainiaaksi mieliin.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Mainetta mainostelevisiosta




Antti Kaikkonen. Tänään alkaa oikeudenkäyntisi. 

Halusin kirjoittaa tämän kirjoituksen, jotta saisit riittävää stemppiä ja tsungia edessä olevaan.

Oikein hävettää, kun luin kotisivuiltasi ensin, että "Maineetta paras". Eihän se niin ollutkaan, selvästi siinä luki jotain aivan muuta.


Sanot kotisivullasi myös, että siellä kerrot asioita niinkuin itse olet kokenut.

Mites olet viime aikoina kokenut, onko vauhti ollut entinen?

Mitä se tarkoittaa, kun olet sanonut, että olet roikkunut löysässä hirressä? Onko se samaa kuin olisi tylsässä giljotiinissa?

Me kaikki tiedämme, että lopulta saat vapauttavan tuomion ja entistä enemmän ääniä kaikissa tulevissa vaaleissa.Turhaan murjotat, käy vaikka jostain ostamassa lapsi itsellesi.

 Haluan sinua edessä olevissa koettelemuksissa tukea, katsopa tästä ylioppilas Larvantoa, ettei stressi liikaa ylitsesi kävisi.


Badding: Synnyin Rokkaamaan





















Wikipedian mukaan Rauli Badding Somerjoen esikoislbumia "Synnyin rokkaamaan" (1971) myytiin vain kolmesataa kappaletta. Niin se käy.


Vuosien varrella olen sitä kuunnellut. Nyt sain uuden kappaleen. Joku oli roskikseen vienyt pahvilaatikollisen cd-levyjä, se ei enää ole tämän päivän muoto säilöä musikkia. - Saatana, useammankin cd:n sieltä mukaani otin!



Synnyin rokkaamaan on nuoruuden kaunista rock´n rollia. Antero Jakoilan kuulas kitara soi kuin enkeli. Albert Järvinen ei vielä ole mukana, hän soitti sillä seuraavalla: "Näin käy Rock´n Roll" (1974)

Levy on silkkaa kauneutta.

Levyn tuottaja M.A.N. - muusikoina Badding, Antero Jakoila, Matti Oiling, Ilkka Willman, Pentti Lasanen, Eero Koivistoinen.

Jossain taustalla torvea prööttää Arto Alaspää, Kemppisen kommentoinneista tuttu.


Asteikolla 1-5 annan kutosen. Nuoruuden kauneus.



Laitan tähän sen ainoan vähän provokatiivisen.




maanantai 10. syyskuuta 2012

Kuun varjoisalta puolelta





POLIITTINEN VIRKANIMITYS, POLIITTINEN VIRKANIMITYS, Suomessa on tehty poliittinen virkanimitys! - Eikö nyt herranjumala kukaan ole ajatellut, mihin tämä saattaa johtaa - jonain päivänä saattavat tehdä vielä  toisen!

---
Iltarukous:

Kiitos, Rakas Taivaan Isä, että Teit Minusta kansliapäällikön, kiitos, oi Herra, kiitos! - En perkele olisi ikinä uskonnu - Anteksi Rakas Herra, anteeksi Rakas Herra - pyysin kaksi kertaa, jos Sallit, niin vielä kerran sen sanoisin, kun en mieltäni saata malttaa: Perkele, en olis ikinä uskonnu!

---

Edellinen ei ollut sisäasiainministeriön virallinen ohje iltarukouksen suorittamiseen.  Pelastuslaitokselle, poliisille ja rajavartiolaitokselle sellainen julkaistaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
---


Uutisoinnit kertoivat, että amerikkalainen kuu-ukko, Neil Armstrong, haudataan mereen. Ilmeisesti kuitenkin tuhkaavat ennen sitä. Saatan kuvitella koskettavan hautajaistilaisuuden, jossa pappi lausuu: "Kuusta olet sinä tullut, mereen on sinun meneminen!"

Sitä en tosiaan saata uskoa, että vanhaan merimiestapaan ilman tuhkaamista mereen laskisivat! - Rumalta kuulostaisi jo hautajaispuhekin: "Molskis, sano Eemeli!"

perjantai 7. syyskuuta 2012

Vertaistukea
























Pohjois-Korean King Kong Un kävi hiljattain antamassa vierihoitoa tavalliselle perheelle. Aivan varmaa tämä ei kuitenkaan ole, Pohjois-Koreasta on vaikea saada täsmällistä tietoa; saattaa olla, että hän kävi valitsemassa teloitettavia tai paistinpannulle laitettavia. - Kuvaaja ei ole tässä muistanut sanoa taikasanaa "muikku".

Meillä vapaassa maailmassa asuvilla tilanne on onneksi parempi.

Tasavallan presidentti S.V.Niinistö kävi antamassa vertaistukea Jakomäen koulun oppilaille.

Hän kertoi, kuinka koululaisena lähti livohkaan, vaikka rehtori käski! - Rehtori siitä pahoitti kovin mielensä ja tasavallan tuleva presidentti ymmärsi, ettei hänen enää koskaan pidä paeta vastuuta.
---


Lisäys 11.9.2012: Niinistön nettikampanja ärsyttää nuoria

torstai 6. syyskuuta 2012

Käsilläkävelyä




















Nokian toimitusjohtaja, joka on toimitusjohtaja Elop Nokiasta, laittoi helikopterin käyntiin, kädet viittilöivät kuin viittomakielellä väittelevällä tohtorilla.

Kruununjalokivet on hyvä kiillottaa, opimme sen, kun prinssi Harry sellaisia taannoin esitteli.

Paljon tarvitaan työtä tuolle brändille, joka on vähän pienempi kuin Suomi-lenkki, mutta vain hieman isompi kuin Esko Ahon ansiokas työ senior fellowina Harvardin yliopistossa.

Siihen asti tissit heilumaan viidensadan mailin päässä: Hooters, 500 miles



kuva: iltalehti.fi

maanantai 3. syyskuuta 2012

Jokerit, Jokerit, Jokerit!




Rakas poikani, sinusta tulee jääkiekkoilija! 

Opit siinä reilua kaverihenkeä, ryhmässä toimimista, ja ennenkaikkea sen, ettei tärkeintä aina ole voitto, vaan vastustajan luja nöyryytys ja turpiinveto niin, että vähintään sairaalassa joutuvat käymään.

Viälä sä oot tommonen tyhmä ja nassikka, et taida edes tietää mikä on uppercutti?  No se on semmonen koukku yleensä palleaan, sellaista Jokerit tavallisesti käyttää, kun leukaanlyöminen ei ole siellä soveliasta - Jallis kuuleman mukaan joutu aikanaan lopettamaan hyvin alkaneen jääkiekon pelaamisensa. - Kypärät tuli nääs pakollisiks ja hihna piti sitoa leuan alle! 

Ota poika tosta oppia, ne laitto mitään osaamattoman tappelukoneen vaan tota tilannetta varten. Elämässä - ja pelissä - täytyy nääs ymmärtää, että muut on toisinaan vaan telottava tavoitteeseen päästäkseen! - Niiden johtaja sano, että se oli ylilyönti, sitä se tosiaan oli, hakkas päältä päin turpaan oikeen kunnolla.- Hitto se oli hienoa! - Ville ei kunnolla edes ehtinyt nähdä mikä siihen iski, kun oli jo tainnoksissa!

Sä voisitkin heti lähtee ulos harjottelemaan, lämitte naapurin Paten kanssa kiekkoa, ja sit vedät sitä oikeen huolella turpaan, armoa ei tartte antaa!