keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Haltin haltiaksi




Ylikonstaapeli Mikko Paateron urakierto sai taannoin kolauksen, kun suunnitelmat hänen siirtämisekseen Akaan peltipoliisiksi kariutuivat.  Tiettävästi parhaillaan puuhataan erityisesti hänelle räätälöityä paikkaa käsivarsi-Lapin polkupyöräilevänä partiomiehenä.

Kaavailuista kuultuaan kansanedustaja Anne Holmlund, totesi tiettävästi : "Ei meidän Mikkoa voi sinne laittaa, ylämäet tekee sille tiukkaa!"



---

Jotain muuta muualla: Mikko Paateron blogi.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Vanhempi radikaali



Sanotaan, ettei minua vanhoillisempaa löydy koko kylästä, mutta vieläkin mielessäni elättelen nuoruuden kultaisia aikoja, jolloin pystyi sanomaan, että jopa kokoomus oli minua konservatiivisempi.

Anteeksi, että flunssa, lenssu ja influenssa taas meinaa iskeä, edellisistähän on jo kuukausi. Taidan ottaa vähän kuumaa konjamiinia - onhan se meille radikaaliheppuleille oiva lääke - ja mennä petiin, joudun jättämään nämä kirjoitteluhommat vähäksi aikaa.

Minulla on kaikki vanhat rock-levyt, olenhan kuten sanottua radikaali. Partakin minulla on, nuorena ei vielä oikein tahtonut kasvaa. Heh. Nyt sitä on nenässä ja korvissakin.

Kulttuuri on minulle yhä ja aina pop, mökille säilöttynä minulla on kaikki vanhat Jallut.

Taidan mennä töölöösentorille katselemaan -täältä kaukaa pitkältä ei oikeen nää - niitä taantumuksellisia. Otan kameran mukaan ja vähän sihtailen, jos vaikka niiden sijasta  uusia kultaisia leikkauksia näkisin.

Köh, köh, nyt on niin paha lenssu, että menen petiin!

lauantai 22. joulukuuta 2012

Kauneinman laulun antoivat surut




Asser Tervasmäki on jäänyt laulujen sanoittajana suurelle yleisölle liian tuntemattomaksi. Hänen toinen nimensä oli Arvi Tarvainen. Monia muitakin nimimerkkejä käytti. - Hänen oikea nimensä oli Helena Eeva.

Kun lukee hänestä kirjoitettuja tekstejä, piirtyy kuva huippuälykkäästä ihmisestä, jonka elämästä ei kovuutta puuttunut. 16-vuotiaana lottana taistelujen keskellä, vuosikausia kestäneellä sotareissullaan mm. kirjasi kaatuneiden kokoamispaikalla heidän tietojaan. Etsi tunnistuslevyjä silpoutuneista ruumiista. Sulhasensa kaatui. Painajaiset jatkuivat sotien jälkeen.

Kauppakoulun kävi kympin oppilaana. Toivo Kärjen lapsia avusti lukion matematiikassa. Musiikki-Fazerin kirjanpitäjä.


Hänen sanotaan väsyneen vain 36-vuotiaana, vuonna 1960.

Jos helmiä kyyneleet ois, Eron hetki on kaunis, Sunnuntaina sataa aina, Suopursu, Lasten liikennelaulu, Riepumatto, Äiti pien, Pelimannin penkillä ja Lentäjän valssi. Paljon muuta.

Tässä Tapio Rautavaaran säveltämä ja tunnetuksi tekemä Helena Eevan sanoitus, jonka sittemmin ovat levyttäneet mm. Dave Lindholm ja Chisu.



---
Uusi Suomi, Roskanpoimijan blogi: Helena Eeva -Metsäpirtin runotyttö
Pomus.net: Helena Eeva
E-Saimaa: Lavakansan tuntojen unohtumaton tulkki
Metsäpirtti.net, Pentti Ahtiainen: Helena Eeva

torstai 20. joulukuuta 2012

Joulua ennen



Silloin ennen seiskeetluvulla oli juhlahetki, jos onnistui joulun seutuvilla kuulemaan radiosta Lennonin tämän kappaleen. (Toinen radion joskus antama juhla oli Lindholmin "Voi kun riittäis pieni taivas", mutta siitä ei sen enempää nyt.)

Tässä se on, Happy Xmas - War Is Over. Tämän videon kuvitus osuu kappaleen sisällön kanssa yhteen.



keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Valoisia näkymiä höökivalolle





Talouselämä-lehden innoittamana, kirjoitin joskus lehden kallovaloksi nimittämästä keksinnöstä, oikeammin korvavalosta. 

Ehdotin sen käyttöä niin kutsuttuna  perävalona, jolloin ihmisten sisäinen valo parantaisi mahdolliset sisäelinten ja ruoansulatuskanavan vaivat ja sairaudet. - Aivoihin asennettava lamppu tuottaisi suorastaan nerokkaita ajatuksia, olettehan sarjakuvia lukeneet! Niissä innovaatio on tosin vielä keskeneräinen, lamppu syttyy oivalluksen tullessa vasta jälkikäteen pään yläpuolelle.

Hiljattain Skepsis ry myönsi arvostetun palkintonsa korvavalolle, tälle yhdelle oivallisimmista suomalaisen innovoinnin ja yrittäjyyden tuloksista, koska sen markkinoijien rohkeus on riittänyt kertomaan valon vaikutuksista ilman tutkimustuloksia, juuri niinkuin he ne itse kokevat.

Tässä täytyisi olla tarkkana ja kehittää myös muita valohoitoja edelleen, niistä on tutkimustuloksia, - ja ottaa myös liiketaloudellisesti irti kaikki mahdollinen. Veikkaanpa että tähän mennessä koettu on vain himmeä kajastus tulevasta säihkeestä!

Monet tietävät jo ennestään, miten hyvää valohoito tekee autoille, sitä antavilla korjaamoilla on kosolti tyytyväisiä ja auliisti maksavia asiakkaita. 

Etenkin pimeällä ajaessa voi kanssaihmisiään ilahduttaa ajamalla pitkät valot päällä heitä vastaan; tämä on kuitenkin jo ennestään kovin kilpailtu ala. Hella ja muut valojen valmistajat myyvät varsinaisia tehovalosarjoja melko edullisiin hintoihin.

Työpöydän vierellä oleva kirkasvalolamppu saattaa joitakuita häiritä. Heille ei voi kuitenkaan suositella kirkasvalohoidon ottamista yöaikaan nukkuessa, jolloin saisi huomaamattaan ja ilman vaivaa sellaisen annoksen, että taudit pysyisivät loitolla ja heräisi mieli valoisana jokaiseen uuteen innovoivaan päivään. 

Tämä saattaisi nimittäin sekoittaa vuorokausirytmin ja käyttäjällä olisi vaara saada jopa yliannostus, jolloin vaikutukset saattaisivat olla amfetamiinin luokkaa.

 ---

Päivän Pannu: Valokallot

Skepsis ry: n palkinnonjako

 Petteri Järvinen: Korvavalo kattoon

maanantai 17. joulukuuta 2012

Rikkaus on hyvyyttä






 Viikonlopun Iltasanomissa oli sangen mielenkiintoinen artikkeli, jossa miljonäärit kertoivat, kuinka heitä vähäisempien tulee sopeutua puutteeseen.

Työntekijöilleen kymppien palkkioita maksava ilmaislehtien omistaja, Eero Lehti,  kertoo, kuinka ostaa usein tavaransa kirpputoreilta. Samaa hän ilmeisesti suosittaa köyhemmilleen, kirpputoreilta ostaminen on tietysti ihan viisasta. - Milloinkaan en tosin Eero Lehden luksusta ole kirpputoreilta löytänyt, en ainakaan halpaan hintaan.


Ostaminen on hänen mielestään viisain tapa luoda varallisuutta. Sitä hän ei kuitenkaan selitä, mitä sitten, kun rahat ovat loppu.
Ilmeisesti pitää vain ostaa lisää, jos on esimerkiksi Eero Lehdellä töissä.

Kyösti Kakkonen, mies joka aina on  nimensä veroinen, sanoo että hänellä nuukailu on kokonaisvaltaista. Hän kehoittaa sijoittamaan vain sellaiseen, mikä on kestävällä pohjalla, eikä tuotteen arvo ajan mittaan vähene.  - Ruokaan sijoittamista hän ei siis kannata.
Nuukuutensa Kyösti yrittää voittaa silloin kun ostaa designia ja taidetta. Se taitaa tässä yhteydessä tarkoittaa samaa kuin purkkeja ja purnukoita. Minäkin ostan toisinaan säilöttyjä herkkukurkkuviipaleita.

Miljonääri Päivikki Palosaarellakin oli jotain sanottavaa, mutten oikein jaksanut lukea. Hän on aikaisemmin kokenut aivan saatanallisen ja raastavan köyhyyden, "voi piti ottaa sulamaan, ettei yhtään mennyt hukkaan", - tänä päivänä menee paremmin.

Päivikki, Päivikki, pusun sinulle tahtoisin antaa. En kuitenkaan suullesi.

Päivikki kertoo, ettei keitä milloinkaan perunoita ilman kattilan kantta.  Päivikki, minä tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan, olet epäilemättä yhä yksi todellisia liike-elämän jättiläisiä!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Voi kauheeta!





Toisen kuolo on toisen leipä, kertoo Iltalehti

Mirva Lempiäinen on matkustanut paikan päälle Newtowniin, kertomaan yhä lisää yleisöä kutkuttavia asioita vastenmielisistä tappamisista, joista tuoreeltaan ei oikeasti ole mitään uutta kerrottavaa tai jo tiedettyyn lisättävää.

Iltalehden arvostus ihmisten mielipiteiden muokkaajana internetissä lisääntyy, koska Hesari laittoi omansa köyhiltä piiloon. Ainakin nuoriso uskoo, että internet-lehdet ovat ainoat oikeat tiedottajat, paperilehtiä eivät välitä lukea, ne ovat heille liian kalliitakin.

Pissa- tai kakkapornoa mielummin ja paremmalla mielellä katson, kuin Iltalehden analyyseja.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Saalistajat



















Kauppiaiden saaliit kasvavat joulun alla, he aktivoituvat esimerkiksi mainostamalla hyvin aggressiivisesti, mm. lähettämällä mainospostiaan koteihin. - Yhä useammin kyse on erittäin ammattimaisesta ja hyvin organisoidusta  toiminnasta, jossa suurimmat voitot livahtavat järjestäytyneen myynnin organisaattoreille.

Antamalla rahasi yksittäiselle kauppiaalle, tuet silloin ehkä tietämättäsi ja haluamattasi sellaisia tahoja, joita et tahtoisi millään tavoin tukea.


Kansalainen: älä laita ropoasi kauppiaan hattuun, sellainen on lyhytnäköistä, voitot valuvat hyvinkin todennäköisesti hämärähemmojen ja tavaraparittajien taskuihin!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Matkaan





Yritysten asiakaslehtiä lukiessa tulee toisinaan ylimaallisen hyvä olo, tajuaa kuinka hyvä ja kaunis maailma onkaan; hyvä ja huoleton on elää, kun huolta tällviissii pidetään!

VR:n Matkaan-lehdessä 12/12 on paljon lukemisen arvoisia artikkeleita: "VR antoi viisi lupausta ympäristölle", "Visan päivä unelma-ammatissa", "Talvi ei yllätä junia". "Veturilaisille talvi on yhtä juhlaa", "Herkuttelijan Pori" , ja paljon, paljon muuta.


Lehden kruunaa aimo annos kulttuuria. Artikkeli taiteilija Osmo Rauhalasta ja suorastaan sokerina pohjalla Kirjailija Markku Pääskysen kirjoittama novelli.


Osmo Rauhala on taiteilijuuden lisäksi luomuviljelijä ja luomun saarnamies Siurosta, hän viljelee heinää, apilaa ja niitä syöviä luomulampaita - Helsingin Kaivopuistossa on kesämökki, kuten artikkeli sitä leikkisästi kutsuu. New Yorkissa - Nykissä - kuluu puolet vuodesta, sielläkin Osmon päivä alkaa luomukaurapuurolla. Aamut kirjoittaa, iltapäivät maalaa, alkuviikko usein toimistohommia! 

Nyt en saa päähäni mikä, mutta jokin tai jotkin tuossa jäi kaihertamaan.

Kirjailija Markku Pääskysen novelli on suoranainen mestariteos! Rakkauskertomukseksi kutsuttu kertomus perheestä etelänmatkalla.


Kriitikoksi kerrottu Erkka Mykkänen, kehuu lehdessä novellin aloittavaa pitkähköä vitsiä kreikkaisesta taloudesta. Sitä, jossa matkailija maksaa satasella hotellinpitäjälle, tämä maksaa jollekin jne. jne. kunnes raha palautuu hotellipitäjälle ja turisti nappaa sen takaisin itselleen kun ei ole tyytyväinen palveluihin. Velat on maksettu.

Vitsin miljardis kertomiskerta ympäri maailmaa on jo sivuutettu, mutta miten uskomattoman tuoreesti ja omaperäisesti Pääskynen osaakaan sen kertoa!

Helsingin yliopistossa kirjallisuutta opiskelleen Pääskysen novellissa tuoreus ja oivaltavuus ovat juuri ne asiat, jotka saavat minut sitä ylistämään! - Mahdottomana en pidä, että menen VR:n lippuluukulle, työnnän vaikka väkisin viiskymppisen rouvalle ja sanon, että mitään näin hyvää en suostu ilmaiseksi lukemaan! 

Lukekaa, jos vain käsiinne saatte, novelli ei ole mitään ilmanpierentää, siinä on maku ja haju mukana! - Nauttikaa ja makustelkaa!



tiistai 4. joulukuuta 2012

Presidentti on



VR toivottaa hyvää joulua ja rauhallista ensi vuotta neljällekymmenelle lipunmyyjälleen, irtisanomalla heidät palveluksestaan: "Menkää katselemaan Aleksanterinkadun jouluvaloja, mutta laittakaa paljon päälle, siellä on pirun kylmä!"

---

Helsingin Sanomat kutsui tytöiksi kahta 18-vuotiasta nuorta aikuista, jotka matkustivat yhden asemavälin ilman siihen oikeuttavaa lippua, koska koska on koska ja miksi ihmeessä. Nuoret naiset vaativat matkustamisestaan anteeksipyyntöä.

--

Yhdistyneet kuningaskunnat ilmoitti, että hänen kuninkaallisen korkeutensa Prinssi Williamin puolisolta, Cambridgen herttuatar Catherinelta tulee Yrjö. - Sen koetaan aiheuttavan suurta suosiota saarivaltakunassa.

Koskahan meidän Jenni?

--

Iltasanomien mukaan 35 prosenttia  suomalaista on valmis palkanalennukseen, jos vaihtoehtona on irtisanominen. EK:n propaganda on mennyt hyvin läpi.

Peräti 47 prosenttia vihreistä ja 44  prosenttia kokoomuslaisista suhtautui palkanalennuksiin myönteisesti. Loogisesti tuosta seuraa, että heidän palkkojaan pitää alennettaman eniten.

---

Sauli Niinistö nauttii kuuleman mukaan kansalaisten keskuudessa yhä suurempaa kannatusta. 



sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Vanhan kertausta










Hyvät matkustajat, tämä on VR:n erikoiskuulutus! Haluamme kiittää teitä kaikkia päättyvästä juhlavuodesta, - siksi olemme aloittanet asteittaisen siirtymisen normaaliaikatauluihin! Siivous- ja lämmityskuluissa säästääksemme pidämme asemarakennukset edelleen kiinni, toivottavasti kätenne eivät pahasti paleltuneet automaatista lippua ostaessanne! 

 Lämmittelyn ja mielen virkistyksen vuoksi suosittelemme, että kaikki kynnelle kykenevät juoksevat nyt kaksi kertaa asemarakennuksen ympäri; hyvää se tekee mummulle ja vaarillekin, rohkeasti mukaan!

...No niin, noin sitä pitää, ei kai kukaan kompastunut hankeen! - Juna Helsinkiin on valitettavasti peruutettu, seuraava juna saapuu jo puolen tunnin päästä, pahoittelemme!

Hyvää matkaa, arvoisat matkustajat!