keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Stadihesassa




Oli hiihtolomaviikolla niin tylsää, että päätin lähteä Stadihesaan turistiksi. Hyppäsin junaan ja se oli menoa... Tiesinhän minä jo ennestään, ettei Helsingissä mitään ole, kunhan kävin sen jälleen toteamassa.





Tunsin olevani aivan pohjalla, kun hivuttauduin rautatieasemalta ensiksi johonkin Ateneumiin, joka oli aivan siinä aseman vieressä. En uskaltanut paljoa kuvia ottaa, vaikka minulla oli kamera mukana - eivät sellaisesta tykkää, ja pelkäsin että heittävät minut portaita alas niin että peruukki irtoaa, vaikkei minulla edes ole sellaista. Portaita kuitenkin oli runsaasti, kuten näkyy - Sallisen Huhheleista onnistuin heittolaukauksen kännykällä saamaan, vaikka pelotti, että vartijat minut yllättävät. Yhden kännykkäkuvan otin portaikosta.

Maksoin kympin pääsymaksua, mutta koko paikka ja sen teokset olivat täydellinen pettymys! - Aivan samat kuvat kuin koulukirjoissani muinoin, mutta paljon huonompina vedoksina! - Olivat kehdanneet sen Taistelevat metsolatkin esiin laittaa, vaikka minua on aina hävettänyt niiden puolesta, joiden olohuoneessa se roikkuu. Iinekselläkin sellainen taitaa olla; Ateneumin versio oli yllättävän iso, mutta tuskin yhtä hieno.

Eero Järnefeltiltä oli kaikkia mitälie piirustuksia ja maalauksia, jonkun Hugo Simbergin teoksiakin sinne oli seinille laitettu roikkumaan. Gallen-Kallela taitaa olla joku kuuluisa, niitä oli monta. - Olenkohan ainoa, joka on huomannut "velisurmaajan" tavattoman koomisuuden, jätkä viestittää ihan tosissaan: "jaa mää vai!"


Oli siellä kaikkia muitakin, Pekka Halosen Tienraivaajia Karjalassa kävi oikein sääliksi, teki mieli huutaa, että älkää nyt pöljät siihen sitä tietä tehkö, ettekö yhtään helpompaa paikkaa löydä!

Jonkun ulkomaalaisenkin maalaus siellä näkyi ripustettuna olevan, jonkun Cezannen. - Ja tietysti sen meidän Edelfeltin, mutta kuten sanottua, paljon huonompia olivat kuin aikanaan koulukirjoissa.

Puoliksi säälistä ja kannatuksen vuoksi ostin kaksi postikorttia, ne maksoivat yhteensä euron.


Stadihesassa on aika paljon kerjäläisiä; ulkomaiden romaaneja ja varusmiehiä, jotka kertovat sotaveteraaneille keräävänsä.  Romaanit ovat aika sydämeenkäyviä, vanhat, nuoremmatkin naiset kerjäävät polvillaan ollen, katse luotuna alaspäin. Katselin kun retkut kävelivät ohitse, eivät ne niille mitään antaneet. Ovat keksineet puolustuksen, ettei tarvitse antaa, kun menee kuitenkin järjestäytyneelle rikollisuudelle.

Sotaveteraaneille keräävät varusmiehet minä haukuin. Sanoin, että uskokaa vain niiden kapiukkojen paskapuheita, mutta veteraanijärjestöjen suunnattomat pääomat pitäisi purkaa ja osoittaa ne niille sodankäynneille, jotka vielä ovat hengissä. Eivät ne sitä tee - ahneet paskat.

Annoin minä niille molemmille, yhdelle romaaninaiselle neljä euroa, kaikille en voinut, ja varusmiehillekin saarnan jälkeen jotain.







 Sitten minä kävelin siellä eslapdlanilla, ei siellä kesällä mitään ole, olisi siis pitänyt ymmärtää, ettei talvella sitäkään vähää.  Kävelin kauppatorille asti, otin kuvia ruotsinlaivoista ja jäistä.

Presidentinlinnan pihalla kaivuri kaivoi Jennille uutta hiekkalaatikkoa.





Sitten kävelin ympäriinsä, etenkin siellä Mannerheimintien yläpuolella, jossa en aikoihin ole käynyt. Albertinkadulla vähän pelkäsin, että se yksi entinen hyvinkääläinen tulee jorma pystyssä vastaan, mutta onneksi ei näkynyt.

Kampissa halusin käydä, uudessa keskuksessa en aikaisemmin ollut poikennut. Ei siellä Narinkkatorilla mitään juutalaisia tai ryssiä myymässä näkynyt.  Bussit oli johonkin piilotettu, ainoatakaan en nähnyt. En enää Upinniemeen osaisi, kapiukoille joutuisin sanomaan, että tarkoitus oli kyllä saapua, mutten osannut.

Muuten se oli hieno paikka; ison ei mitään vieressä oli vielä isompi ei mitään, joka sopeutui upeasti ympäristön ei mihinkään.

Robotit siellä kulkivat edestakaisin, romaanikerjäläisiä eivät edes huomanneet, kun kuola valui poskillaan ja kiirehtivät kohti uusia ostoksia.

Siinä vieressä oli joku ratsupatsas kussut alleen.





Sitten olikin aika lähteä kotia kohti. Pakottavista ja tärkeistä syistä johtuen jouduin jäämään Keravalla hetkeksi pois junasta. Astuin sitten vahingossa z-junaan. Minkä helvetin takia sellaista Mäntsälää on edes olemassa, sanomattakin selvää on, että ilman hyvin pärjättäisiin. Lahden suunnasta tulevat ovat muutenkin tunnetusti latvoistaan lahoja ja omituisia kulkijoita.





Ei tullut lipuntarkastajia, matkustin takaisin Keravalle ja sieltä kotiin.

---

PS Ilman Albert Järvinen aurinkolaseja ei keväthangilla pärjää.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Hyvin käy - Riihimäkeä ei näy!




Haaveenani on jonain päivänä kirjoittaa Hyvinkään Uusi paikallishistoria. Myönteinen, iskevä ja nykyaikainen sen täytyy tietysti olla. Kun saan aikaiseksi, käyn kysymässä kauppakamarilta ja muilta paikallisilta yhdistyksiltä halukkuuttaan kustantaa teos.

Aika paljon materiaalia minulla on jo kasassa. Fiktiota en tietenkään kirjaan sekottaisi, tiukalla totuus- ja asialinjalla mentäisiin.

Kirja alkaisi kuvauksella sokeasta teräsmiehestä, upeasta Johan Ebenhard Vennisestä, joka rakensi paikkakunnalle talon. Joutui muuttamaan muualle, koska tuskaantui nuorison kiusaamiseen, kivittivät talonsa ikkunoita rikki.

Idols-ja Big Brother-kilpailujen voittajista, sekä Salattujen elämien näyttelijöistä puolet lienee Hyvinkäältä kotoisin. Yksi pääsi Ameriikkaan asti, ei ole vielä takaisin tullut.

Tapahtuma- ja tunnelmaväläykset menneestä ja nykyisestä tekisivät kirjasta erilaisten julkimoiden ohella mielenkiintoisen.

1960-luvulla The Beatles-yhtyeen esiintyminen paikkakunnalla oli jo sovittu, paikallinen urheiluseura alkoi viime hetkillä jänistämään ja vetäytyi hankkeesta.



Helene Schjerfbeckin nimellä on vetoa, laittaisin isolla myöhemmän kauden muotokuvansa, kuvatekstiksi: "Virkisty Hyvinkäällä!"

Mika Waltari vietti lapsuudessaan ja nuoruudessaan paljon aikaa Hyvinkäällä. Sai turpaansa ja löysi rataleikkauksesta pääkalloja, elävä kuvaus tapahtumista loisi teokseen romanttista seikkailua.
Nykyaikaa kirjassa kuvaisi mm. pikkukylään hiljattain rakennettu - lattiapinta-alaltaan Suomen viidenneksi suurin - kauppakeskus. Järjestivät äänestyksen nimestä, takavuosien suosikkiyhteestä tuleva Raptori voitti. Raatelevaa hirmuliskoa ei nimeksi kuitenkaan valittu, ei tullut edes Karvat. - Tuli Willa. Se on hieno.






Uuden paikallishistorian nimen antaisin sponsorin valita. Oma ehdotukseni olisi: "Aurinko paistaa risukasaankin - ohutta yläpilveä Hyvinkäällä!"


Lopuksi laitan tähän Beatleksiä:

 






torstai 21. helmikuuta 2013

Al - Yhteiskunnan merkkimies

Alphonse oli tunteellinen ja hieno mies, joka sai tahtomattaan kärsiä monenlaista. Hän oli haavekuvissaan usein miettinyt, kuinka opettaisi poikansa käyttämään baseball-mailaa niin, että kunnaritaulu vain helisisi ja vastustajilla tekisi päästä pahaa.


Hänelle ei lapsia kuitenkaan suostuttu kaupasta myymään, joten hänen täytyi tehdä aivan oma.

Pahat ihmiset halusivat kaikin tavoin vähentää hänen yhteiskunnallista vaikutusvaltaansa, keksien monenlaista veruketta ja tekosyytä, jotta saisivat hänet tärkeimmiltä paikoilta väistymään.

Tunteellisena ihmisenä Al otti kaiken kovin raskaasti, mutta silloinkin kun kyynel oli salaa silmäkulmassa ja sydän tuntui melkein pysähtyvän kanssaihmisten ilkeydestä, hän muisti, että on olemassa arvoja, jotka vaativat häneltä lujaa vastuuntuntoa ja suoraselkäistä asioiden hoitoa.

Jälkipolvi - älkää uskoko kaikkea pahaa mitä puhutaan! - Al oli osa suuren järjestön jatkuvuutta, järjestön, joka on tuonut paljon monenlaista hyvää Urhoollisella toiminallaan.

Al oli taiteenystävä, yhteiskunnallinen vaikuttaja, menestyvä liikemies ja hyväntekijä, joka Jeesuksen oppien mukaisesti antoi janoiselle juodakseen, silloin kun tällä oli jano. 

Al oli hieno mies. 

torstai 14. helmikuuta 2013

Lumen Luoja




Maanantaina portaat olivat jäiset ja lumiset, lumi peitti maan, ja Pekka Saurin henki hortoili muissa asioissa.

Tiistaina Pekka loi lumen ja jään. Ja Pekka katsoi käsiensä jälkeä, tokaisten Iltasanomien toimittajalle: "ota vielä yksi kuva toisesta kulmasta!"

Keskiviikkona Pekka lepäsi.

Torstaina Pekka käänsi kylkeään ja lepäsi.

Perjantaina Pekka lepäsi ja totesi: "katos vaan, se on viikonloppu!"

Mutta kaikki oli hyvää, koska Herra järjesti vesikelin.



Päivitys tiistai 19.2.2013

Illalla oli portailla kolmen työmiehen partio hakkaamassa jäitä.

Huudahdin muka kauhistuneena: "Ettekai te tee Pekan hommia?"

Niitä nauratti, vastasivat: "Pakko on nyt apulaiskapunginjohtajan leipää syödä!"

Kysyin: "Joko se Pekka väsähti?"

"Se väsähti."

Nauroimme yhdessä: "sellaisia ne herrat on!"

Jatkoin matkaani.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Kertomus Faustenista




- Kaiken saatte, koko porukka on polvillaan teidän edessänne. Rummun mätke, basson jytke ja kitaran viillot villitsevät kaikki, ja te olette ykkönen, te olette Rock. Missä vain nimenne mainitaan, te olette parhaat vertaistenne, mutta myös muiden, joukossa.

Kuitenkin niin, että ajan kuluessa tulee huonompia aikoja, tulee vielä huonompia aikoja ja tulee kestämättömän huonoja aikoja. Cisse joutuu lopulta kaiken kärsijäksi, koska hän on vastuullinen yhtiömies ja toimitusjohtaja, hän on Hurriganes. - Remun minä vapautan vastuusta, koska hän ei sitä halua.

Haluatteko te siis kaiken tämän, haluatteko olla koko Suomen ylivoimainen ykkönen, yhtye, jonka vuoksi nuoriso on nimiänne huutaen aivan sekaisin?

- Rock´n Roll beibe, siirry sivuun siitä sarvikuono, nyt mennään eikä meinata!




---
Muuta muualla: Cisse Häkkinen stoori

Nyt! - ja Ennen.


Nyt:

Rock-henkilö Valopää Tuomas vei roskat kiltisti ulos, koska äiti käski.  Aamu oli ollut rankka, se oli mennyt vanhoja Jaska Jokusia ja Mustanaamioita selatessa,  - laulujen aiheiden etsiminen on rankkaa ja kuluttuvaa puuhaa, sitä ei normihemmo saata kuvitella.

Rock-elämä oli kuluttanut Temulia - kuten kaverit häntä kutsuivat - jo nuorella iällä. Hän oli useamman kerran sortunut roudarin tarjoamaan tupakkaan, kerran juonut kokonaisen pullon Liebfraumilchiä ja kuusi pulloa olutta -keskiketterää. Oksennusta ryöpsähteli koko seuraavan päivän! - Onnekseen hän oli viimein tajunnut tilanteensa, ottanut itseään niskasta kiinni ja päässyt kuiville, - antoi lehdille haastattelun, jossa kertoi, että viinapiru on lopullisesti takana: "sitä ei usko, miten se salakavalasti hivuttautuu ihmisen elämään, onneksi sain kierteen poikki! Olen nyt perustanut vertaistukea antavan alkoholistiklinikan, jota hoidan sivutoimisesti."

"Muutenkin minulla menee aika hyvin, sijoitukseni kantaa hedelmää ja raha poikii. Tässä on auttanut vankka kaupallisen alan koulutukseni; tuotteistaminen on oikeestaan aika helppoa, kun viitsii vaan paneutua. - Minä olen sellainen tummien sävyjen tunteellis- shamanistis- maaginen noita! - Rahat mulla on hajautettuna kansainvälisiin yrityksiin, debentuureihin ja kiinteään omaisuuteen"

Ennen:





Älä valita - välitä!




Keitä ne on ne sankarit, sellaiset sankarimiehet?

Apulaiskaupunginjohtaja osoitti meille kansalaisille oivallista esimerkkiä, olipa hyvä, että Iltasanomien toimittaja oli osunut paikalle. - Helsingillä on johtaja, joka todella välittää!  Tässä nähdään, miten nekatiiviset puheet voi voittaa myönteisellä toiminalla. Katsoin minä varmuuden vuoksi Iltalehdenkin, josko siellä Jussi Pajunen raaputtaisi samoja - tai eri - portaita. Ei raaputtanut.

 Sattumalta olen noita portaita muutaman kerran kulkenut, rappuja ei aina ole näkyvissä lainkaan. Oli hienoa, että juuri ne tulivat Pekalle mieleen!

Sydämellinen kiitos sydämen pohjasta vilpittömästi,  jatka Pekka samaan malliin. Talvea jatkuu vielä jonkin aikaa, sitten alkaa jo helpottaa ja pääset muihin askareisiin. Kesäaamuisin voisit pestä portaat painepesurilla joskus viiden aikoihin. Erityisen tärkeää se olisi viikonloppuaamuisin, varo kuitenkin vähän niitä Kaisaniemenpuiston örkkejä ja urkkeja, niiden äänestyskäyttäytymisestä ei aina siihen kellonaikaan tiedä.

Välittää mistä välittääkin, mutta tärkeää on, että osoittaa, että välittää. Ja välittää meille, että välittää välittää. - Kiitos, Pekka!

torstai 7. helmikuuta 2013

Juice lauloi






Ratapihalla Hyvinkään
tihkusateinen yö.
Missä pilttuussa ryvinkään?
Siitä tullut on työ!
Varjot kaihtavat varjojaan.
Minä kuvaani vain
Kantaa ruhjeita sielussaan
haamut runoilijain.

Kuinka typerä joskus oon!
Hänet jäälle kanssani vein...
minä putosin avantoon,
ja hän tallasi kynsillein!

Ryvetetty kyyhkynen!

Ratapihalla Hyvinkään
yötä värjöttelen.
Säily ei tunne syvinkään.
Kuinka kestäisin sen!

Kengät jalkoihin särkeviin
kiinni kasvaneet on.
Ajatuksiini järkeviin
matka mittaamaton.

pilkkahinnalla sielun myin -
kaupan harkitsemattoman tein.
Ostin kalliisti takaisin ja järkytyin,
olen kyyhky ryvettynein.

Ryvetetty kyyhkynen!

Ratapihalla Hyvinkään
kodittoman kotimaa.
eikä mies menestyvinkään
kiinni itseään saa.

Murheen keskellä piehtaroi.
Tallaa sepeliään.
Silti toivossa elää voi:
läpi tulen ja jään!



Ryvetetty kyyhkynen!


(Juice Leskinen)

tiistai 5. helmikuuta 2013

Kirja-arvostelu





Ostin Helsingin rautatieasemalta kympillä Honey Aaltosen kirjan (Tasku-Kniga) Cisse Häkkinen.

Fiktiota faktaan sekoittava elämäkerta Häkkisestä on huono. Se on erittäin huono. Paitsi niistä kohdista, joissa se on vain huono.

Paras puoli kirjassa on mielestäni sen kieli, joka on huonoa.

Annan neljä tähteä, koska kirja olisi ollut hyvä, jos se ei olisi niin huono.


sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Hillolauta





- Ja oikeus tuomitsee teidät, Aimo Sarana Keikkanen, ankarimpaan mahdolliseen rangaistukseen: toinen nimenne muutetaan tästä päivästä lukien nimeksi Hillolauta! - Onko tuomitulla vielä jotain sanottavaa?

- Kohtuutonta, kohtuutonta, vääryys, vääryys...niin...totanoin... herra tuomari, mielestäni on aivan selvää, että tuomio on kohtuuttoman suuri. Lisäksi olen täysin syytön!

- Te ette ole syytön, huomautan, että teidät on juuri tuomitt...

- Herra tuomari, minä olen kyllä ryypiskellyt, rällännyt, mukiloinnut ihmisiä, murtautunut moniin paikkoihin, pihistänyt mummoilta rahaa ja häirinnyt kirkonmenoja piereskelemällä äänekkäästi etupenkissä. - Mutta silti olen täysin syytön! ... Katsokaahan, kuulun nimittäin sellaiseen jeng...yhteisöön, joka on minulle kaiken osaamani opettanut.  Jo aikaa sitten Kassakaappi-Masa opetti minulle poloiselle, miten kivaa on, kun saa pikkulapset ja mummot peläyttämällä itkemään; myöhemmin hän näytti, miten kaapin ovet avataan saranapuolelta. Ja  Tuuba-Topi opasti minut, viattoman rassukan, rikkomaan lasin ilman ääntä. - Ja monet hyvät ystäväni, jotka oikeastaan adoptoivat minut, ovat minut tälle elämänpolulle jo nuoresta opastaneet. Kuinka olisin voinut hyvyyttään vastaan rikkoa ja sanoa vastaan? - Eikö olisi ollut tavaton vääryys ja konnantyö, jos olisin heidän laupeutensa loannut ja heitä vastaan toiminut? - Kuten ymmärätte, herra tuomari, sydämen hyvyydestä olen toiminut!

- Tämä totisesti muuttaa kaiken, silmäni ovat avautuneet jaloudellenne ja vilpittömille pyrkimyksillenne! - Olisitte hyvä mies kaiken tuon sanonut riittävän painokkaasti jo aiemmin. Unohdetaan äsken sanomani, kokoonumme lautamiesten kanssa välittömästi uudelleen, pitäähän tähän joku tolkku saada!