lauantai 31. toukokuuta 2014

Vaalit käyty, pulina yltyy




Tänään taisivat viimein poistaa kristillisdemokraattien Jouko Jääskeläisen vaalimainokset pois kylämme keskustasta. Toivoa sopii, että jälkiäänestäminen oli runsasta, vaalipäivän jälkeen Joukolla oli vain 610 ääntä plakkarissa.

---

Kokoomuksen ex-ministeri Suvi Lindén kertoi toimittaja Rita Tainolan haastattelussa putoamisestaan eduskunnasta. Suvi ei pudottuaan itkenyt, mutta hänestä tuntui, kuinka "rautaesirippu putosi hänen eteensä"

Suvi ei halunnut tarkemmin määritellä, jäikö hän itse mielestään Varsovan liitoksi, vai tunsiko eduskuntaan selvinneiden muuttuneen Neuvostoliitoksi.

---

Europarlamentista pudonnut Eija-Riitta Korhola kertoi näyttävästi Ilta-Sanomissa, että hänen putoamisellaan oli tarkoitus. Eija-Riitta on enemmän kuin oikeassa. Demokratioissa tarkoitus ja merkitys on, ettei ehdokkaalla enää ole äänestäjien luottamusta. Hus, hus, kuten sanotaan.
---



Sdp:n solvaaminen ja kuoleman ennustaminen on lehdistössä yltynyt niin kovaksi, että jutut ovat alkaneet naurattaa. Goebbelsit on jossain tarkasti luettu: toistamalla riittävän pitkään, asiat muuttuvat ihmisten mielissä tosiksi.

Minä luulen, että porvarilla on pelosta päässyt huono housuissa, kun Antti Rinne valittiin puheenjohtajaksi. Pelko ei tuoksu, kyllä se haisee aika pahalle.



keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Be bop a baari




- Tarjoilija, ottaisin drinkin nimeltään Nebukadnesar II!

- Onko se sellainen, joka saa Teidät puhumaan kielillä niin, että muut eivät saa selityksestänne mitään tolkkua?

- Ei suinkaan. Nebukadnesar II tehdään isoon lasiin kuin torniin ja se on niin vahvaa, että se saa aromeistaan nauttivan tuntemaan itsensä valmiiksi juoksentelemaan mielipuolena seitsemän vuotta pitkin maita ja mantuja.

- Hmm..ehkä tiedän tuon juoman, odotatteko hetken, niin kysyn kollegaltani?

- Selvä...odottakaas, tarjoilija! Pistetään varmuuden vuoksi tuplana.

- Vai niin. Söisittekö kuitenkin jotain?

- Hyvä kun muistutitte, laittakaa siihen vaikka kaksi sitruunan viipaletta...jaa, mutta tosiaan... tuokaas lisäksi yksi Gaddafi ja yksi Saddam! --- Jos ette tunne noitakaan paukkuja, niin kai Te sentään äijien teloituskuvat olette nähnyt!?

- Hyvä herra, ettehän te vaan juo päihtymystarkoituksessa?

- Epäluuloisuutenne on suorastaan ilkeää, sellainen ei tulisi mieleenikään, - saako teiltä muuten Jättijysäyksiä tuplina?

tiistai 27. toukokuuta 2014

Jos jos olis kyllä, eli kuinka kampi taas kamppas ja kumpi löi




Tänä vuonna jääkiekkoilijat ovat pelanneet ensin olympialaisissa, sitten maailmanmestaruuskilpailuissa. Selvästi olemme nähneet, etteivät yhdet maailmanmestaruuskisat vuodessa riitä. Joka vuosi ei kuitenkaan ole olympialaisia tilannetta pelastamaan. Liikaa ei pidä tuijottaa perinteisiin, vaan kansainvälisen jääkiekkoliiton tulee ottaa rohkeasti pohdintaan, voisiko maailmanmestaruuskisoja pelata normaalisti kaksi, mielummin kolme, mahdollisesti jopa neljä kertaa vuodessa. Turnaukset sopisivat loistavasti aikatauluihin, kun vähän soviteltaisiin, eikä yleisön hulluudesta ole epäilystäkään. Tarkoitin siis kiekkohulluudesta, joka ei missään tapauksessa ole halventava ilmaisu.

Olen kuullut nuorten ihmisten hyvin totisina ja sydämeen käyvästi kertovan, kuinka kansallislauluksemme on saksalaisen viulunkitkuttajan sävellyksen sijaan vaihdettava Sibeliuksen Finlandia: "Se kun on siinä filmissäkin". - "Hyvä, hyvä", olen ajatellut: "just ku mun ajatuksistani". Minua ottaa päähän erityisesti jääkiekkojoukkueemme nimi: "Leijonat". Nimi on pikaisesti vaihdettava, me kaikki tiedämme, missä niitä leijonia asuu, eikä se paikka ole Ruokolahti! 

"Jänikset" tuskin tulee kyseeseen. "Kettujen" kanssa on vähän niin ja näin, "Hillerit" ei sekään oikein kuulosta sopivalta, joten asiasta ei ole mitään epäselvyyttä. Suomen jääkiekkomaajoukkueen uudeksi nimeksi on vaihdettava "Hirvet".


Taas tuli kisoista selvä ykkössija, mutta jollain aivan erityisen poikkeuksellisella tavalla, historiallisella vääryydellä, maailman- ja koko maailmankaikkeuden huonoimmalla tuomaroinnilla sekä muulla epäselvällä kieroilulla, jäimme kuitenkin ilman kirkkainta kruunua. Tätä lopputulosta ei kuitenkaan voine nimetä torjuntavoitoksi, nimettäköön se siis, kaikki pelit huomioon ottaen, horjuntavoitoksi. 

Hyvä, Hirvet!

---

Kuva viime kesältä Kansallismuseosta. Kuvassa Paavo Nurmi juoksee munasillaan ilmeisesti poliisia karkuun. Etualalla liekkikippo eli ns. tulenkuljetin.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Tämä nyt on aivan liikaa!




Helsingin Sanomien artikkelista kävi selville, että hyvä ammattiin valmistautumis- tai ylioppilaaksi tulon lahja on vitosen seteli. Kokonaista viiskymppistä ei haluta, se saattaa tuntua jopa kiusalliselle. Raha ojennetaan juhlijalle käteen ja samalla on hyvä kertoa muutamin sanoin säästäväisyyden merkityksestä: "Älä sitten tuhlaa hötäytä kaikkia kerralla!" - Tilaisuus on tunteita nostava, mutta valmistuneen tulee kiittää koruttomasti, ilon kyyneleitä kannattaa pidätellä: "Voi kiitos, tämä on aivan liikaa!"

Rahan antaminen on kuitenkin mielikuvituksetonta eikä nuori välttämättä osaa sitä arvostaa. Itse tehdyt lahjat ovat parhaita, mutta kaikki eivät pannulappua osaa virkata tai edes askarella pahvista (wc-paperirullat!) jotain iloista kesäkuvaa. Silloin kannattaa lahjaksi antaa vanhoja kirjoja, sellaisia, joille itsellä ei ole enää käyttöä, mutta joista nuori saa paitsi iloa, myös hyödyllistä tietoa. 

Vanha tietosanakirjasarja on lahjoista paras, sen arvo esimerkiksi mahdollisissa jatko-opiskeluissa on korvaamaton. "Vaimon kanssa vähän haikeena tästä luovutaan, mutta ajateltiin nyt uhrautua, kun tämä on sentään suuri päivä sinulle. "Koululaisen Uusi Tietosanakirja- KUTSK" 70-luvulta, siinä on kokonaiset seitsemän osaa ja lisäksi kahden kielen sanakirja. Ei tarvi kiitellä, mutta jos vaikka kesällä auttaisit vähän porkkanapenkin kitkemisessä ja joitain pikkuaskareita tekisit..."

tiistai 20. toukokuuta 2014

Väännä ja huuda!




Persu sentään tätä elämää. Maailman yhden tunnetuimmista cover-bändeistä, Led Zeppelinin, epäillään jonkun kappaleensa tehneen ihan itse. Rolling Stonesia väitettin rokimmaksi kuin Beatlesia.

Purekaa jenkki, Jagger ja ruumiinsyöjä Richards, ja repikää näistä. 



Tämä varmaan jo itkettää, eikö niin?



Nämä eivät tietenkään ole Lennon-McCartney sävellyksiä, mutta selvästi sen kertoivat.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Oowee-Oohla




Iltalehti kirjoitti hienon artikkelin, otsikolla: "Tässä on Remun mahtava Cadillac". Kyseinen 70-luvun auto ei tietenkään ole, tai koskaan ole ollut, Remun tai muiden Hurriganesin jäsenten omistama. Yhtyeen viimeisen lp:n kuvituksessa sitä käytettiin, videokin kertoman mukaan tehtiin.

"Iltalehti pääsi ainoana mediana mukaan ajelulle". Ihmetellyt olisin, jos olisivat maksamalleen kesäajelulle Iltasanomat, Hymyn ja Seiskapäivään kutsuneet. Noinkohan olisivat edes tulleet: "Tässä on juuri nyt aika kiirusta, pitää kirjoittaa kissasta, joka meinasi melkein kiivetä puuhun: ainekset katastofiin olivat ilmeiset."

Kuvaus Porvoossa oli varmasti tärkein, mutta vaikeaa ei ole kuvitella toimittajan ja Remun välistä keskustelua kokonaisuudessaan.

- Aika kylmää tääl viel, vaik aurinko paistaa.

- Nii-i.  (Ei se noin mennyt, tossa artikkelin videollahan se on! kirj.huom.)


Kirjoituksen sisällön puuttuessa, sitä täytyy keksiä. Kuin vaivihkaa juttuun mukaan on saatu se kuuluisampi Cadillac-merkkinen auto, se 50-lukulainen, joka oli Roadrunnerin kannessa. Remu osti sen kuulemma muovikassillisella rahoja, joita ei oltu laskettu. Cisse pahalainen myöhemmin myi auton, Remulle siitä mitään kertomatta.

Jaa, mitäs minä tässä horisen, mikä se mul sit on se niinku pointti?

Kuhan bamlaan pörinää, heittelen huttua ja velliä sekaisin seinille - ja pointti, tutkaimen kärki ja keihään varsi,on Uuuuuui- Uuula!



perjantai 9. toukokuuta 2014

Tänään mua, totanoin, ottaa päähän kaikki



"Jos sää meet tonne Friscon puoleen
siel on paljon väkee, purkkaa hiuksissaan
jos sää meet tonne Friscon puoleen,
herranjumala, eiks ne pese itteään koskaan" (Scott Mckenzie)

---


 Tänään sdp:n puheenjohtaksi valitaan joko Jutta Urpilainen tai Antti Rinne. Paljon suuren yleisön kannalta mielenkiintoisempia näistä saisi, jos noudatettaisiin nykyaikaisempia politiikan käytänteitä (eiks ole hieno sana: käytänne) ja esimerkiksi Jan Vapaavuori ja A. Stubb olisivat ehdokkaina myös sdp:n vaalissa. 
---


Esko Valtaoja kertoi, että "tämä ei ole mitään rakettitiedettä", on vanhentunut sanonta, rakettitiedettä kun ei enää arvosteta entiseen malliin. Tilalle hän ehdotti sanontaa: "ei tää nyt mitään aivokirurgiaa ole." - Tuosta jotenkin mieleeni johtui lobotomia, tuo pikku leikkaus, joka estää liikakohelluksen ja itsestään liian suuren numeron tekemisen.

"Tämä ei ole rakettitiedettä"-sanontaa voi ilmeisesti jatkossakin käyttää kaikesta sellaisesta toiminnasta, joka ei ole osa suurvaltojen keskenäistä kamppailua tai julkisuuteen sairastuneiden fyffepyrkimyksiä.



keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Runo on sentään runo



Enkäkänä oo kana
se on suora sana
budgetti vaan on pieni
kuin totanoin midgetti
rahapussikin kuin sieni 
 Martilta ei uskalla pyytää
jos se alkaa huutaa
ja mulla ei oo luutaa.
Mukana.
Bruysseliin mun tieni
jos äänestätte - vieni.


maanantai 5. toukokuuta 2014

Tän-nään




On hyytävän kylmää, rekivaljakon kellon kuulee helisevän jossain etäämpänä. Pesiään valmistelemassa olevat varpuset kuolevat kylmään kesken lentonsa ja jäätyvät pudotessaan kalikoiksi, jotka jättävät ruman lommon osuessaan autoon. Pikkulinnuista selviävät ehkä vain ne, jotka tajusivat ottaa eväitä selkärepuissa mukaan, palatessaan lämpimistä maista.

- On valkenemassa eteläisen Suomen viides kesäpäivä.

---

Eurovaaliehdokas Mikael Pentikäinen (keku) kyseli Karjalainen-lehdessä: "Kuka tulee Putinin jälkeen?"  - Minusta ehdokkaan tulisi nyt kokonaan keskittyä näihin vaaleihin, enkä millään voi uskoa, että hänellä olisi Venäjän johtoon mahdollisuuksia jatkossakaan.  

----

 
Miss Suomeksi valittiin Bea Toivonen, mutta vielä ei ole tietoa, kenestä tulee sdp:n tai kokoomuksen puheenjohtaja. Uimapukukierros saattaa hyvin ratkaista Suomen seuraavan pää- ja valtiovarainministerin. "Mä harrastan lukemista, ulkoilua ja tykkään tavata uusia ihmisiä."

---

Järvenpään kaupunki on alkanut myydä pikkukoululaisille kelpaamatonta ruokaa eläkeläisille, työttömille ja vähävaraisille. Hinta 2,40 € aterialta. 

Kuulostaa hienolta, vastaavaa pohditaan muissakin kunnissa. Minnehän ne koululaiset muuten voisi myydä, olisko se mahdollista ja maksaisiko niistä kukaan mitään?  - No, hyvä on, myönnetään: paskana minäkin kersana ollessani koulun ruokaa pidin, mutta jo Upinniemen varuskunnassa aloin siitä haaveilla. Siellä ruoka oli nimittäin sellaista, että siitä sai pahoinvointia, ripulia, päänsärkyä, paniikkikohtauksia, äkämiä ja tiesmitä, vaikkei sitä olisi lainkaan maistanut. Vähän ennen nälkäkuolemaa oli pakko aina vähän maistaa, mutta siinä ja siinä, arkkuvainaan rajoilla, mentiin koko siellä vietetty palvelusaika. Pelastuksen toi lopulta siirto laivalle. Paikan erikoisuus olivat tönkkömustiksi hiiliksi paistetut silakat ja pakista kasarmin nurkalla nautitut, runsaasti pippuroidut lihan kappaleet, joissa oli isoja suonia jäljellä. Yäk, nyt minun täytyy lopettaa.

perjantai 2. toukokuuta 2014

Vappujämät



Meille ihmisille tärkein on oma valinnan vapaus. Espoolainen Barbie haluaa esikuvansa mukaisesti olla Barbie. - Hyvin on mielestäni onnistunut, hän on täydellinen ihminen, - ja jos ei ihminen, niin ainakin Barbie.


Mutta miten hänestä eroavat anarkistit, nuo pikkujäyniä tekevät elämänmenon ilostuttajat? Pohjimmiltaan eivät ehkä mitenkään, mutta anarkeisteilla on SANOMA.  Sen lisäksi, että poliisit ja opettajat ovat heistä fasisteja, sikoja ja  kyrvän kuulia, heillä on viesti: "Mua niinku harmittaa ja vituttaa!"


Anarkistit pääsivät taas uutisiin. Moni heidät mielessään tyrmää ja tuumii, etteivät mokomat apukoulua olisi läpäisseet. Tuollainen ajattelu on kuitenkin typerää, ainakin kaksi heistä on tiettävästi koko kurssin suorittanut ilman merkittäviä vastalauseita. Heidän edukseen on sanottava, etteivät pommeja räjäyttele, kuten esikuvansa, housuihin kakkaaminen on oikein suositeltava vaihtoehto heille omien mielipiteiden julki saattamiseen.

Poliisi katkaisi heidän lippusalkonsa, punaliput ovat katkenneet. "Näkemiin nyt oikein paljon", lauloi Liisa Tavi aikoinaan, en laita linkkiä esitykseen. Voi kamala, kun anarkistien sojot menivät poikki. Onneksi anarkisteilla oli sen verran selkärankaa, että huusivat akateemisen perinteen ja Ylioppilaslehden kaltaisesti omaa performanssiaan: "Joko kaikilla on protestiksi kakka housussa, haiseeko kaikilla jo oikein kunnolla?" -" Äitiiiii, tuuu pyyhiiiiin?"

---

Iltasanomat sitä vastoin paljasti kapitalismin syvimmän olemuksen: Ukrainan kansantaloudelle ensiarvoisen tärkeää ovat Venäjälle myytävät aseet, ne ovat ensiarvoisen tärkeitä myös Venäjälle. Tuohon ei äkkinäinen ehkä osaisi sanoa muuta kuin: "Pusi pusi!"

---

Tässä on johtaja Rajeev Suuri, Nokian uusi myyntimies.  En sano enkä väitä, mutta onkohan hyvä hieromaan käsiään yhteen, tai viittomakielessä, kuten edeltäjänsä Stephen Elop?




Muuten vappujämät olivat aika tylsät. Yksi demarin tai kokoomuslaisen näköinen vahvasti juopunut mies kävi pöydästäni hakemassa unohtuneen Irwin-lakkinsa. Englanninkielistä höpöromaania ei kukaan tullut pöydältä noutamaan, minäkään en opukseen tutustunut kuin kantta vilkaisemalla.



---



Ai niin: Juha Väätäinen ilmoitti diggaavansa Edith Piafia:Non, Je ne regrette rien

On se kummaa, että joutuu poliittisen puukotuksen urhriksi, vaikka viinaa on vain juonut kuin lapsi limonaatia, ja naama on samassa yhteydessä turvonnut mustaksi tomaatiksi, vaikkei tietenkään juuri sen vuoksi.