torstai 31. joulukuuta 2015

Vaihdetaan vähän käytetty vuosi uuteen ja loistokkaaseen




Jos ennusmerkit pitävät paikkansa, vuosi näyttäisi pian vaihtuvan,  - nyt on siis aika tehdä uudenvuodenlupauksia. Niissä täytyy olla itselleni tiukkana, tuntuu siltä, että tässä rapistuu vuosi vuodelta. 

Ensimmäinen tavoitteeni on saada painoa lisää, kymmenisen kiloa olen päässyt parin viime kuukauden aikana laihtumaan. Ei auta, ei, tiukka läsäkuuri on vedettävä. Onneksi S-marketista saa hyvää grillikylkeä ja vihannekset on helppoa jättää vähemmälle. Alkoholin käytölle on myös tehtävä jotain, oluen juontini on ollut niin vaatimatonta, että suorastaan hävettää; närhetkin juovat enemmän.  Täytyy katsoa, jos ainakin tammikuussa pystyisi olutta suorastaan lomottamaan.

Jaa, mitäs vielä, etten itseäni turhaan säälittelisi ja vetäytyisi tekosyiden taakse. - Noh, myönnettävä se on, liikuntaa minun ei tarvitse vähentää paljoakaan, sen määrä on ihan järkevällä tasolla.

Tulkoon uusi vuosi.

tiistai 29. joulukuuta 2015

torstai 24. joulukuuta 2015

Haluan Kalifornian Chicagoon


Eric Clapton kertoi jossain haastattelussaan, että hänellä oli sellainen kausi, jolloin ei suostunut lainkaan puhumaan muusikoille, jotka eivät olleet tutustuneet Robert Johnsonin tuotantoon.

Tässä ensin Robert. Hän ei saanut käydä kouluja ja ympyränsä olivat pienet. Chicagon hän ajatteli olevan osan samaa ihmemaa Kaliforniaa. Myöhemmissä versioissa sanoja on muutettu.




Aika tiukkana Ercci on tämän alussa kanssamuusikoilleen: täytyy sen äänen sieltä tulla. Kyse on sentään Robertista.

 

Huutojen tsaari



Nyt on huutokaupassa loistotavaraa, pelkkiä Dronningholmin pienempiä muovisia hillopurkkeja. Heikkihelan näköinen mies on niistä, minun pitkin maita ja mantuja ajellessani, hillokörnää raaputellut ja metallisankoja oikonut. Tyytyväinen olen, jos vasarahinta nousee kahteen euroon kappaleelta, oikein silti ihmettelen, kuinka kukaan näistä mitään viitsii maksaa. 

Oikein tyytyväinen olen, että huutokaupan tuotto oli yhteensä yli kakskymppiä, ei me tähän muovirojuun kulutettu kuin kulume-nelejäsataa. - Julukkis oli ihme mulukkis, vaati tavaroistaan vaikka mitä ja vähän enemmän. Ostettiin kaikki ja nyt täytyy ne, -tyytyväinen vasarahintaan silti olen -, myydä tappiolla.

 Tervetulua seuramaan ohojelmaa taas ensi kerralla uuestaan, samat seinästä revityn tylysät jutut minulla on silloinkin.

Juhla on - nyt paikat koreaksi


Joulupukki, tuo joulun parrakas monisatavuotinen pienokainen, on totta. Jos kadottaisimme uskomme pukkiin, voi olla, että mieleemme tulisi kerettiläisiä ajatuksia myös siitä, ettei keskustapuolue mahdollisesti olisikaan maatamme pelastamassa.

---

Kenellekään ei tullut yllätyksenä, että keskustapuolueen nuorisojärjesto valitsi pääsihteerikseen aiemman  Suomi-Korea-seuran vetäjän. - Pohjois-Korealla on meille jukuripäille suomalaisille vielä paljon annettavaa pakkolakien kivisellä tiellä. Ilahduttavaa, että keskustapuolue osoitti tällä valinnallaan viimeinkin kunnioitustaan todelliselle asiantuntijuudelle ja osaamiselle.

---

Keskustapuoluelaisen uskomuksen mukaan joulupukki on jo lähtenyt kotoaan Pohjois-Korean Paektu-san vuorelta ja on hyvissä ajoin täällä meillä lahjoja jakamassa. Ennen lahjojen jakoa, pukki tiettävästi saunoo keskustapuolueen napamiesten kanssa tulikuumaksi lämmitetyssä, ruotsalaisella kiukaalla varustetusssa, saunassa ja syö suomalaista kinkkua. 

---

 Siltä varalta, että pukki alkaisi tänä vuonna lahjojen jakamisen sijaan availla komeroiden ovia ja lipastojen laatikoita, kannattaa varautua hyvissä ajoin esimerkiksi nyrkkiraudalla tai tukevalla pampulla. - Hauskaa joulua!

maanantai 21. joulukuuta 2015

Hyviä bändejä ei enää Motörheadin jälkeen ole valmistettu!



Go, Go, Go, Go, Go, Go, Lemmy, Go, Go, Go!



(Ekabileet, jatkobileet ja sillijälkiruoka: Pataässät!)

(Tämän jälkeen minä kuuntelin ehkä sattumalta myöhäis-Deep Purplen esityksen Smoke On The Waterista. Pieru ja yrjö meinas päästä, enkä välittänyt enää maallisesta säästä. Esityksen lopuksi rock-paksukaiset anelivat yleisöltä kiitoksia - ja nehän pässit niitä vielä antoivat. Aivan kamalaa tuubaa!)

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Ajatusharhailua mediaa seuratessa


Naisnäyttelijöiltä olemme saaneet kuulla, että he pitävät elokuvien kohtauksissa mielellään vaatteetkin päällään, jos se vain on hyvin perusteltua ja sopii luontevasti esitykseen.
---

Oletteko kuulleet Eero Lehden rankasta päivästä edukunnassa? - Kansanedustajat kälättivät niin tohkeissaan, ettei silmäntäyttä saanut nukuttua.
---

Kirkkohopeisiin alle kolmekymppisenä empiirisesti tutustunut kansanedustaja Hakkarainen, kannatti eduskunnassa jotain puhuakseen kuolemanrangaistusta maamme lainsäädäntöön.Niinhän tuo puhui kuin pienen kunnan muinainen kirkkoherra tai rattijuoppoja jahdannut vanha poliisimies.


----

Suomalaisen iskelmämusiikin syvin olemus löytyy niin, että käännetään italian kielestä sikäläistä krääsämusiikkia. Olen italialainen kääntyy hienosti Olen suomalaiseksi ja Afrikka tai Intia, kuisollakaan, Kuusamoksi. - Isot äijät niitä sitten täällä kaljoissaan kuuntelevat, itkeskellen syrän itsesääliä täynnä: "Tää on niin suomalaista, ei sitä kukaan muu ymmärä!" 

Tässä kuitenkin The Coverdales esittää Pekka Siitoin-kuvalla varuustetun käännöksen: "Saatana!"

 


maanantai 23. marraskuuta 2015

Juupajoki, vaan eipä virtaa



Ensilumi tuli sitten tänne eteläänkin noin kuukautta totuttua myöhemmin. Muualla Suomessa satoi enemmän. Pohjois-Suomessa, lähellä Tamperetta sijaitseva Juupajoki oli pitkän tovin kokonaan ilman sähköä, kun tykkylumi kaatoi puita linjoille. Wikipediasta tarkistin, kunnassa asuu noin kaksituhatta ihmistä ja siellä on useampi museoitu museo. VR osallistui sähkölaitoksen katkoon tukilakolla.

---

Ostin Anttilasta vajaan viidentoista euron hintaan Dave Lindholmin uuden cd:n, kun olin lukenut Soundista levyn arvostelunkin. Levy löytyy kokonaisuudessaan myös You Tubesta. Arvostelu tosin oli sellaista Diandra-, Robin- tai Isaac Elliot-kamaa. Kyllähän minäkin uskon jaan, mutta ei tämä levy ole Lindholmin suomenkielisten levyjen parhaimmistoa, - ei se ole, ei se ole. Kivan tyttömäinen oli Soundin kriitikon loppulause: "Toista Daven kaltaista ei ole eikä tule."  Tuohan soundaa aivan takavuosien Suosikilta.


---

Maamme hallitus on tiettävästi päättänyt perua kaiken, sen puheista ei tarvitse piitata, kaikki on lopetettu. Paitsi jos ilmenee, että kätilöt ovat eri mieltä.

--

Ei mulla mitään asioita ole taaskaan, kunhan virkkaan ja virvon.

---

(Kuvituskuva: Hakaniemessä ei ole lunta kesäaamuisin.)

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Lumiukkopalvelusta päivää



Joitain vuosia sitten kiljunta kävi poliitikkojen keskuudessa kuin Mouhijärven osuusteurastamolla, kun ministeri Stubb kertoi, että hän työskentelee kahdeksan tuntia päivässä, lepää kahdeksan tuntia ja kahdeksan tuntia on vielä vapaa-ajallekin. Entinen maa- ja metsätalousministeri Anttila parkui tehneensä 16-17 tuntisia työpäiviä ja silti jättäneensä asiat hoitamatta...anteeksi, tarkemmin luettuani hän sanoi, että häneltä jäi asioita hoitamatta.

Kansanedustaja Kai Mykkänen, toistan kansanedustaja Kai Mykkänen, kansallisesta kokoomuksesta, ilmoitti olevansa tammikuun aikana valmis ja vapaa, - kansanedustajien joululoma jatkuu tammikuun  - vaikka lumitöihin. Yleensä on totuttu, että kansanedustajat kehua retostelevat sillä, kuinka kohtuuttoman pitkilta kuulostavat lomat kuluvat kentän ihmisten, vaalikarjan, tapailussa, yhteiskuntasuhteiden hoitamisessa ja ylipäätään kansanedustajuuden tuomissa velvoitteissa. Paitsi tietysti se yksi entinen kansanedustaja, joka heti loman alettua lensi kaukomailla sijainneeseen bungaloviinsa viinaa juomaan, eikä sitä kai sen kummemmin salaillutkaan.

Kansandustaja Mykkäsen ehdotus oli tietysti mainos. Kukaan kun ei aikaisemmin ollut edes kuullut mitään koko miehestä. Paitsi tietysti häntä äänestäneet. Missään tapauksessa en epäile heidän olleen kunnalliskodista vaalikoppeihin rahdattuja dementikkoja, joiden puolesta avustaja piirsi numeron, tai jos olivat vielä sen verran tajuissaan, piirsivät sen itse kädessään olevan lapun esimerkin mukaisesti.  Sellaisesta ei siis ollut kysymys, vaikka se on kelpo konsti sekin ja usein käytetty. Kai Mykkänen sai 82.500 eurolla 5246 ääntä, ne maksoivat yli viisitoista euroa kappaleelta. Luulisi sitä halvemmallakin ääniä ja julkisuutta saavan.  Ja saahan niitä.


Kansandustaja Mykkänen kertoi laittavansa tienuut hyväntekeväisyyteen ja vaalivelan maksamiseen.

Muistatteko nyt: Kai Mykkänen....ettekai te nyt vaan jo unohtaneet? - No, se saakelin lumiukko!
 ---

(Kuvituskuvassa öinen satama)

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Vaeltelua


Lee Marvin sai Oscar-pystin parhaasta miespääosasta elokuvassa Paukkurauta-Kati, vuodelta 1965. Marvin näytteli juoppoa pyssysankaria.




Ja tää, tätä laulua ei voi unohtaa, toiset on luotuja kulkemaan.



Sodassa Marvin ansaitsi hänkin purppurasydämen ja hänet on haudattu Arlingtonin sotilashautausmaalle, samaan multaan, jossa makaa myös J.F.K.

Sivistykseni


Kiistän epäilyt, joiden mukaan sivistykseni pohjautuisi metrin korkuiseen pinoon Nuorten Toivekirjastoa.






































(tänne laittamani valokuvat minun täytyy ottaa kännykkäkameralla, kun tietokoneen kortinlukija on tuusan paskana, eikä se toimi, koska se on rikki.)

Taisteluni


Rakas päiväkirja, kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa. Missähän veessä sinäkin olet ollut kaikki nämä vuodet. Nyt haluan kuitenkin kertoa sinulle, että ottaa päähän. Kävin eilen ostamassa Mänttilästä Canonin monitoimikoneen, joka tulostaa, ulostaa, skannaa ja kopioi. Edellisen olin jo aiemmin kiikuttanut elektroniikan taivaaseen. Asentelin sitten kaikkea tähän pöydälle uudestaan, ja kuis ollakaan, niin noin viikko sitten ostamani 24-tuumainen televisio kaatui, kun siinä oli niin huono jalka. Ei ulkoisia vaurioita, mutta aparaatin kuva sanoi hyvästit pahalle maailmalle. Telsu ei maksanut netistä ostettuna kuin satasen, mutta nyt ne ovat verkkokaupasta näemmä loppuneet.  Siinä oli liitin myös tietokoneeseen, sitä olisi voinut käyttää näyttönä, jos nykyinen olisi mennyt pots lojo rikki, halki poikki niin, ettei sitä voi ehjätä kuntoon. Kuten se telkkari sitten meni. Ja nyt voit päiväkirja haistaa vaikka mitä, en kirjoita sinulle enää koskaan. Susta mitään apua ollut, päin vastoin.

PS Tämä skannaamo toimii hyvästi ja kivasti, mutta vähän vaikeesti. Sain aikaiseksi kuvituskuvan lapsuuteni lempilukemistosta. 




perjantai 9. lokakuuta 2015

Siinä luki, että...



Silloin ennen, kun Eppu Normaali oli vielä hyvä, eikä myöhempi täydellisen soinnin läpipieremä pehmopoppiorkesteri.


sunnuntai 4. lokakuuta 2015

torstai 1. lokakuuta 2015

Uutiset, sää ja mää



Uutiset kertovat, että Jukka "Isi" Männistö kevalvoitiin Kevan johdosta vain vuoden jälkeen. Syynä ei ollut hänen Skoda-merkkinen ajokkinsa. Palkkiona kevalvoimisestaan Männistö saa satatuhatta euroa.

---

Ministeri Anne Berner aikoo esittää VR:n henkilöliikenteen yksityistämistä niin, että se toteutuisi jo tämän hallituskauden aikana. Mielenkiinnolla odotamme, tulevatko yksityiset yritykset enää liikennöimään syrjäkylille, kuten Tampereella ja Turkuun, lainkaan. 

---

Valvira kertoi, ettei vanhuksia raiskanneelta lähihoitajalta voi poistaa lähihoitajan oikeuksia välittömästi, koska asia vaatii perinpohjaisia tutkimuksia, ennen päätöksen tekoa. Hmmm. Mies on kuitenkin vankeudessa ja vanhukset voinevat olla turvassa.

---

Jostain  luin otsikon: "Tämä mies paljasti päästöhuijauksen", mutta pettymyksekseni uutisessa käsiteltiin vain Volkswagenia, ei maamme pääministeriä tai hallitusta.

Volkswagenin päästöhuijaus, kun koskee maassamme vain 64 000 autoa.

---

Hallitus uudistaa tiedustelulakimme. Onneksemme tiedustelu ei tule painottumaan vittumaisiin oman maamme kansalaisiin, kuten Yhdysvalloissa. Ulkomaan- ja tietoliikenteen tiedusteluun kertovat keskittyvänsä. (Kirj. ihm. Pitäisiköhän tuossa olla "ulkomaiden"?)

---

(kuvituskuvassa tulevaisuutta)

maanantai 28. syyskuuta 2015

Kuutamolla




Tänään on paljon väsyneitä ihmisiä, jotka odottivat varhain aamulla näkyväksi luvattua ns. punaista superkuuta. Taivas oli ainakin eteläisessä Suomessa pilvinen ja näky jäi näkemättä. 

Ihmiset ovat nykyisin selvästi todellisuudesta vieraantuneita, eivätkä ymmärrä, että kaiken näkee internetistä parhaiten. Googlen haulla "red super moon", löytyy varmasti sellaisia valokuvia, että turha on lähteä merta edemmäs kalaan. Suorastaan älytön oli lehtiväite, että seuraavan kerran kuunpimennyksen, jonka aikana kuupallo on kiertoradallaan lähinnä maapalloa, näkisi vasta vuonna 2033. Uskallan luvata kuvien löytyvän internetistä vielä huomennakin.

Ei puutu kuin, että joku sanoo yhä tarkistavansa ulkolämpötilan jostain Tarjoustalosta tai Lidl:stä ostetusta muovimittarista, vaikka internetistä näkee tarkan virallisen lämpötilan.

---

Armeijan psykiatri väitti monilla nuorilla olevan puutteita sosiaalisissa taidoissa. Hänen mukaansa perussosiaaliset taidot hankitaan ensimmäisten päiväkotivuosien aikana. - Tämä selvensi paljon, minä kun en ole päiväkodissa koskaan ollut, eikä se minun ikäisieni tai minua vanhempien parissa kovin tavatonta ollut. On niiden täytynyt olla aika lähellä Australopithecusta silloin, kun päiväkoteja ei vielä ollut lainkaan.

---

Turha on äitien valittaa lapsilleen, että näiden pitäisi hankkia enemmän kavereita, ja tutustua paremmin ympäröivään maailmaan, jos pilteillä on satoja kavereita Facebookissa ja muussa sosiaalisessa mediassa. Paljon fiksumpia ne ovat kuin naapurin nenäänsä kaiveleva Tomi-Petteri, joka puhuu härskejä ja antaa turpaan, jos sille ei anna viikkorahojaan.

---

 Tähän loppuun kun en muuta keksi, laitan harvinaista kuvamateriaalia alaisiaan puhuttelevasta Jorma Ollilasta. 

---

(kuvituskuvassa kuolevaa lehdistöä)

lauantai 26. syyskuuta 2015

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Minä kadun!


Vuonna 1994 itse Carl Perkins esiintyi käpyisessä Hyvinkään kaupungissa. En käynyt katsomassa, jumalauta, että sitä toisinaan osaa olla tyhmä. Hämärä tieto oli, että tylsää countrya nykyisin soittaa. Kaverini sai kantaa herra Perkinsin matkalaukkua. Miehen, joka on tehnyt kappaleet Blue Suede Shoes ja Matchbox. Kurkkusyöpä vei hänet vuonna 1998.

Sää voi tehä mulle mitä vaan, mutta jos sinisille mokkakengilleni astut, turpaan tulee niin, että tukka lähtee!

Tässä herra Perkins esittää kuuluisimman kappaleensa, säestäjinään ja myötälaulajinaan sekalaista sakkia.




Lisään tähän vielä Matchboxin, kun se on niin hyve. - Go, Ringo, Go! Ja Erkki myös.




Saitte ylipuhuttua, olkoon menneeksi, tässä koko konsertti. - Mukana Ringo-bravuuri Honey Don´t.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kuinka me kehtaamme - ja kyllähän me kehtaamme



Kuvituskuvassa Tulli mainostaa harmaan talouden välistävetäjien vievän kaikilta. - Yhteiskuntasopimus on saatava mitä pikemmin, se ei vie kaikilta.











Aku Louhimies on tekemässä Tuntematonta sotilasta uudelleen. Tuntemattomia sotilaita näyttelevät ilmeisesti tv:stä tutut näyttelijät.Veikkaan Rokkaa näyttelevän olevan tuttu MTV3:n Putouksesta.

Jäämme jännityksellä odotttamaan, kuinka sodassa käy tällä kertaa. Jokohan pieni, mutta sisukas Suomi tulee ensimmäisenä maaliin.

---

Pyöräilijät järjestivät muisto-ajon aggressiivisen autoilijan ilmeisesti tahallaan tappaman pyöräilijän muistoksi. Muistoajo muuttui yllättäen joukkoliikenteen vastaiseksi käsikähmäksi. Tätä on vähän vaikea ymmärtää.

Bussit saattavat harmittaa, mutta kyllä niitä tarvitaan. Pyöräilijät eivät ehkä tienneet, ettei kaikilla ole omaa autoa arkikäytössään.

---

Ammattikorkeakoulun rehtorilla kerrottiin olevan allaan ainoastaan 118 000 euroa maksava työsuhdemersu. Aika onnettomalta tuntuu, jos rehtori joutuu moisella köröttelemään eri kaupunkien välejä. Jutussa ei nimittäin hämmästyksekseni mainittu suihkukonetta tai helikopteria lainkaan. Toivotaan asian korjaantuvan viimeistään yhteiskuntasopimuksen synnyttyä.


----

Helsingin Sanomat kertoi Aurinkokuningas Ludvig, Ludde, Neljännentoista ottaneen vastaan ulkomaisia arvovieraita samalla, kun istui tarpeillaan. Ludden lääkärit arvioivat tuotokset tuoreeltaan, olettenkin ihastellen: "Voi kun kaunis kakka" ja "jaloa tavaraa!"

Maailma on edistynyt, pienessä ja köyhässä Suomessa jopa ministereiltä lentää paskaa putkonen pullollaan, alamaisten ihastellessa tavaran laatua.


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Vaikutelmia kännykkäkameralla


Piti odottaa, kunnes Hän pääsi ylikäytävän yli.


Joku bändi joskus 

Mainos ajalta ennen Audimiestä.


Tätä tää todellisuus on.













Ja tätä kohta riittää.


keskiviikko 5. elokuuta 2015

Rakkauden nimessä




Laittoikohan kukaan lukijoista merkille Suomessa vierailleen natokenraali Philip M. Breedloven hauskaa nimeä, ja sen samankaltaisuutta 1960-luvun suosikkielokuvan Dr. Strangeloven, Tohtori Outolemmen, kanssa. 

Sanakirjasta tarkistin sanan "breed" merkityksiä. Saattaa olla, että nimen suomennos olisi Sukurakkaus, mutta aika erikoiselta kuulostaa, jos nimi sittenkin on Siitosrakkaus, tai mikä vielä erikoisempaa, Sukulempi.

---

Saarivaltakunnassa osataan seksiskandaalit, siellä ei turhaan tekstiviestien kanssa tuherreta!

Britannian jokamiehen lehti, Sun, julkaisi kuvia parlamentin ylähuoneen jäsenestä ja lordista, lehden lordi Kokaiiniksi nimittämästä poliitikosta, joka rietasteli maksullisten naisten kanssa. Lehden kansikuvassa lordilla oli rintaliivit ja nahkatakki päällä, hänen vetäessään sätkää posket lommolla.

Suomessa tällaista ei onneksi voisi tapahtua, lehdet eivät ikinä suostuisi moisia kuvia julkaisemaan!

---

Kunnianarvoisan ex-pääministerin, Sir Edward Heathin, oudon rakkauselämän tutkimukset ovat edenneet Britanniassa kiivaaseen tahtiin, nyt kun hänen kuolemastaan on kulunut vasta kymmenen vuotta. Tuntuu hieman pahalta, että edesmenneiden asioita näin tutkitaan, tutkimukset vetävät mitä suuremmassa määrin lokaan Raiskaaja-Eetun kunniallisen konservatiivisen muiston.

---

Laulajatar Cilla Black menehtyi sunnuntaina. Tässä Cilla esittää yhden rakkauslauluistaan parin statistin kanssa. Hänellä oli sama manageri noiden kahden avustajan kanssa, siksi varmaankin ovat Cillan kanssa päässeet kuviin.



maanantai 3. elokuuta 2015

Asfalttia ja prinssejä


Mitä nyt? - Mulkkumiehet hallituksessamme häärii...



Surulla katselin joitain aikoja sitten, kun naapuritalosta muuttivat vanhat, työteliäät ja hyvät ihmiset pois. Katselin muuttokuormiaan, heidän kantaessaan vaiteliaina tavaroitaan kuorma-autoihin . Vuosikymmeniä olivat talossa vuokralla asuneet, sitten se myytiin osakkeiksi. Nyt se talo on aika tyhjillään, kuka siitä vanhasta rötisköstä kerrostalosta olisi osakkeen ostanut.

torstai 30. heinäkuuta 2015

Anteeksi, puhutteko portugalia?






Verojohtajan kasvoilla kiilsivät hikipisarat, tuskissaan hän ulvaisi sihteerilleen: "Onhan kaikki verhot suljettu, valot sammutettu ja ovet lukittu. Poliisia ei saa päästää sisään, he eivät saa päästä käsiksi aineistoihin!" Johtaja raotti sälekaihtimia ja näki kuinka Karhuryhmä asettautui piirittämään verotoimistoa.Toivo oli menetetty. Komisario nosti kadulla megafonin suunsa eteen: "Avatkaa ovi ja tulkaa rauhallisesti ulos, niin kenellekään ei käy pahasti!"
 ---


Sillä aikaa Portugalissa.

Ilta koitti ja vuorineuvokset asettuivat paikoilleen. Ravintolan johtaja astui keittäjän puvussaan padan ääreen ja hänen hoidokki-apulaisensa hänen taakseen. Ruoka jaettiin ja runsaan aterian ääressä päiviteltiin Suomen kurjaa sosialidemokratiaa veroineen. Kinkut, sisäfileet, ulkofileet, potkat, viiriäisen munat, tonnikalat ja sisälmyssopat katosivat hotkivien kitaan. Muut vuorineuvokset kuiskailivat ja vilkuilivat Halmesmäkeä, hänen lähimmät naapurinsa tönivät häntä. Lapsenmielinen kun oli, Matti oli yhä nälästä epätoivoinen, ja yltäkylläisyys oli tehnyt hänet yltiöpäiseksi. Hän nousi pöydästä ja meni ravintolan johtajan luo kulho ja lusikka kädessä ja sanoi, hiukan itsekin säikähtäen rohkeuttaan:

"Anteeksi, hyvä herra, minä haluaisin lisää."

Ravintolan johtaja oli lihava, punakka mies, mutta nyt hän tuli hyvin kalpeaksi. Muutaman sekunnin ajan hän tuijotti typertyneenä Halmesmäkeä ja tarttui sitten padan reunaan tukea etsien. Apulaiset olivat hämmästyksestä lamaantuneita, muut vuorineuvokset kauhusta.

"Mitä!" sanoi ravintolan johtaja vihdoin heikolla äänellä.

"Anteeksi, hyvä herra", sanoi Halmesmäki uudelleen, "minä haluaisin lisää, minä olen kehittyvässä iässä".

Ravintolan johtaja löi itseään ensin kapustalla päähän, potkaisi sitten perseeseen ja ryntäsi keittiöön, jossa hirtti itsensä uunin pelteihin. Sätkiessään hän katui "syö niin paljon kuin jaksat"-kampanjaansa kähisten viimeisillä voimillaan: "Bankrutti tuli saatana, ne söi kaiken, eikä sekään riittänyt.!"

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Sääntöjä ja säännöttömyyksiä




Herra antoi vuorella Moosekselle kymmenen käskyä. Mooses vilkaisi niitä nopeasti ja virkkoi: "Eihän tää ny mikään vitun sääntö-Suomi oo, antaas sataa vaan sitä mannaa taivaalta, ei me tämmösiin ruveta!"

---

Tyhmä ei ole se, joka paljon pyytää, vaan se, joka paljon maksaa. Tyhmää on myöskin se, ettei kaupanteossa saa vapaasti joustaa. - Mitä se muka valtiolle kuuluu, minkälaisia punnuksia käytetään, nää mun on ihan hyvät!

---

"Liikaa sääntöjä", sanoi mies, kun anoppinsa kuristi.

---


 Alkoholin käyttö ja saatavuus tulisi ehdottomasti vapauttaa. Nykyisillään sen käyttö on aivan sairaan rajoitettua ja saatavuus ihan onneton. Alkoholi tulee saattaa kuluttajille (=asiakkaille kirj. huom.) täysin maksuttomaksi ja ainakin olutta pitää saada raanasta. Tässä täytyy kuitenkin ottaa huomioon valtion riittävät verosaatavat, ja etenkin ravintoloitsijoiden edut, heille on turvattava riittävät katteet ja esteetön toimintaympäristö.  Alkoholin ja kansanedustaja Jaana Pelkosen mainonta on vapautettava täysin!

----

Ilta-Sanomat kertoi, että sääntö-Suomessa jopa yleisimmin käytetty ruumisarkkumalli kielletään, koska se on aiheuttanut krematorioissa lukuisia vaaratilanteita.

Tämä on pöyristyttävyyden huippu, eikö tässä maassa ole enää mitään rajaa eikä rotia noille kammottaville säännöille? - Arkkumalli kielletään vain siksi, että omaisuutta saattaa tuhoutua ja ihmisiä loukkaantua! - Kansanedustajat, odotamme teiltä välittömiä toimenpiteitä, tämmönen ei saa jatkua! 


sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Elonkorjuun kuutamo



Tämä on oikeasti musiikin hyvän parasta. Ja elokuvataidetta. Oliverin riemastus, kun kuulee soitettavan kappaleen, on silkkaa upeutta. - Sikari putoaa huuliltaan, ja hän on valmis musiikin haasteeseen. Stan Laurelin Vaudeville-teatterissa hiotut taidot tekevät ja tekivät hänestä epäilemättä Michael Jacksonin esikuvan. Katsokaa noita askelia.


sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Onko se Mao, Lenin vai Timo?




Islantilaisen koomikon, Jon Gnarrin tv-sarja Yövuorossa on mykistävä kokemus yhdessä jatkojensa, Päivävuorossa ja Vankilavuorossa, kanssa.

Oikeasti ihan kelvot hiukset omaavan Gnarrin kaljuksi leikattu pää ja parta saavat hänet muistuttamaan Leniniä. Päivävuorossa-sarjassa hän käyttää lopulta maolaista (tai leniniläistä) univormua. Hulvaton on puheensa,kun kertoo perhejuhlien yleisölle Neuvostoliiton tiukasta lastenkasvatuksesta ja kovasta kurista, jota Islanti tarvitsee.

Hulluja nuo islantilaiset. Nauroin toisinaan tukahtumaisillani, mutta näiden sarjojen komiikka on myös ahdistavaa ja mustaa.

Jossain kommentoinneissa näin jonkun väittävän, että hänellä on kokemusta tuollaisista pomoista. - Lievää törkeämpää liioittelua, tuollaista mulkkua ei olekaan!

Islannissa koomikko Gnarr eteni tämän sarjan ansiosta Reykjavikin pormestariksi.

Yle Areena: Yövuorossa.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Perussuomalaisten raaka vanhusten tappolinja

Kela vahvistaa: Hallituksen leikkuri vie jopa 300 €/kk (otsikko Uusi Suomi. fi 9.6.2015)





Turha on kenenkään kyseisen puolueen edustajan sanoa: "mutta kun se keskustapuolue ja se kokoomus".

---
Me Perussuomalaiset ehdokkaat teemme kaikkemme lasten, nuorten, perheiden, vanhusten ja muiden erityistä tukea ja huolta tarvitsevien parhaaksi. Uuraisten terveysaseman lääkäri-        ja muut palvelut tulee turvata. (http://www.uuraistenperussuomalaiset.com/4. Luettu 14.6.2015.)
 ---


Vähävaraisten maksurasitusta ei saa lisätäVastustamme pienituloisia sortavia terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksia, koska samaan aikaan hallitus leikkaa kuntien valtionosuuksia korotuksia vastaavalla summalla niin, ettei palveluita korotusten seurauksena todellisuudessa paranneta, vaan kokonaisuus huomioon ottaen niitä sen sijaan heikennetään. (http://www.nurmijarvenperussuomalaiset.fi/home/kuvaus11. Luettu 14.6.2015)

Nurmijärveläiset perussuomalaiset lupaavat samalla sivulla myös 9 muuta hyvää ja kymmenen kaunista vanhuksille.
---

Perussuomalaiset avasivat eurovaalikampanjansa lauantaina Finlandia-talolla. Kampanjan tv-mainoksessa puolueen puheenjohtaja Timo Soini tekee lopun suomalaisia lapsia ja vanhuksia sortavista EU:n kriisimaiden tukipaketeista. (HS tv. eurovaalikampanja 29.9.2015)

---

Vastaavanlaisia lupauksia tai pyrkimyksiä löytyy googlen haulla "perussuomalaiset vanhukset" vaikka kuinka paljon. Erityisesti perussuomalaisten huoli on koskenut vanhusten hoitoa ja sitä, että vanhusten mahdollisuus asua kotona säilyy mahdollisimman pitkään.



River Vantaa











perjantai 12. kesäkuuta 2015

Bluesia ja turpa kii!



Toisinaan You Tuben aarteistosta onnistuu löytämään aarrearkkuja. Frank Stokes on sellainen löytö.

Tain't Nobody Business If I Do Part 1' FRANK STOKES

 

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Tuottavuusloikka



Valtioneuvoston jäsen, valtiovarainministeri Alexander Stubb kertoo, että hallituksen tavoitteena on saada jokainen suomalainen tekemään kaksikymmentä minuuttia enemmän työtä päivässä. Sillä saadaan hänen mukaansa aikaan viiden prosentin "tuottavuusloikka".

Pari vuotta sitten Stubb ilmoitti, että hänen vuorokautensa koostuu kahdeksasta tunnista lepoa, kahdeksasta tunnista vapaa-aikaa ja kahdeksasta tunnista työskentelyä. Kyseiseen jakoon on kuulemma alkuun vaikeaa päästä, mutta Alex onnistui karsimalla "maksalle huonoja" töitä. Ministeri tarkoitti ilmeisesti tilaisuuksia, joissa joutuu työskentelemään alkoholin vaikutuksen alaisena. - Muut ministerit pelästyivät, kun Stubb paljasti ministerin työpäivänsä jäävän kahdeksaan tuntiin. He vakuuttelivat kilvan, ettei se millään voi olla mahdollista.  Kuuttatoista tuntia väitti joku ministereistä painavansa.

 Stubbin puheista sai vaikutelman, että palkanalennuksiin ministerit eivät nyt ole valmiita, koska jo edellinen hallitus alensi palkkojansa viisi prosenttia. Luultavasti lisäävät siis työaikaansa kahdeksaan tuntiin kahteenkymmeneen minuuttiin päivässä. Juopoimmat ministerit työskentelevät mitä ilmeisemmin työaikansa lisäyksen rautatieaseman Minuuttibaarissa. Siellä ehtinee, jos baarin nimeen on uskominen, kumoamaan kaksikymmentä tuoppia. Niitä kuuttatoista tuntia päivässä ahertavia en uskalla edes ajatella.

---

Kuvituskuva Sam Peckinpahin elokuvasta Hurja joukko.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Ei sitä muuten


Iltasanomat julkaisi artikkelin ja kuvan piakkoin eläköityvästä poliisiylijohtajasta keskellä hektistä työympäristöään.




tiistai 19. toukokuuta 2015

Vanhat herrat


Merle Haggardin vanhemmat olivat niitä, jotka lähtivät John Steinbeckin Vihan hedelmien Joadien tavoin Oklahoman pölymyrskyjä karkuun ja asettuivat Kaliforniaan. Remu Aaltosen lailla Merle asui lapsena junanvaunussa. - Willie Nelson on kotoisin Teksasin Abbottista.

Tässä vanhat miljonääriherrat, Merle ja Willie, ovat päässeet karkuun ja kertovat akoille, koko satasen menevän marijuanan polttoon, eikä sitä turhuuksiin tuhlata!





maanantai 18. toukokuuta 2015

Työ ja myö




Suomalaisen työn liitto (Avainlippu, junou,  juu anderständ? - A key flag!)
pääsi tänään lehtiin, kun sen Brand manager, kertoi M3 Research Finlandin heille tekemästä kyselytutkimuksesta.

Tutkimus vaikutti erittäin fiksulta, - en ymmärtänyt siitä hölkäsen pölähtävää. Oikein mukava oli osio, jossa kysyttiin mielipiteitä sananlaskuista, - mikä niistä parhaiten kuvastaa suomalaisten työasennetta. "Työmies on palkkansa ansainnut", "ei työ tekemällä lopu", "työ tekijäänsä kiittää" jne. - Itse olisin odottanut joukkoon sananlaskua "tsuit tsait tsuida, osaaks beibi uida" ja erittäinkin syvältä luotaavaa ajatusta: "Milloin vaan hänen varjonsa osuu tuon näreen kohdalle, sillo hälle tulee noutaja".

Hauskasta vitsistä kävi, että "Työmies on palkkansa ansainnut", oli brosyyrin kuvituskuvaan kirjoitettu ihanasti väärin: "Työmies on paikkansa ansainnut"

Noin neljäkymmentä prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että "työ tuo ennen kaikkea ruoan pöytään". Tuonhan nyt ymmärtää, mutta entä ne kuusikymmentä prosenttia. Lienevät ihan harrastuspohjalta liikkeellä. Saattaa se hyvinkin olla, että esimerkiksi Suomalaisen työn liitossa työ on niin kivaa, että vähän moisesta maksaisivatkin. Enkä minä muuta voi edes uskoa.

perjantai 15. toukokuuta 2015

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Pärnäsen kirjasto ja sekatavara




Kirjastot eivät enää ole kirjastoja. Musiikkia sieltä on voinut lainata jo hyvin pitkään ja varmaankin 80-luvulla tulivat elokuvat. Kertovat, että nykyisin joistain saa lainaksi jopa polkupyöriä, porakoneita, ompelukoneita ja tauluja. Onkohan tällainen riittävästi huomioitu kirjastovirkailijoiden koulutuksessa? Öljyämiset, pyörän kapan korjaukset ja pinnojen kiristykset pitäisivät ilman muuta kuulua luontaisena osana ammattitaitoon. Tiskin takaa pitää löytyä ainakin yksi haalareihin pukeutunut ja öljyyn itsensä sotkenut virkailija, joka pyyhkii käsiään trasseliin asiakkaita palvellessaan.

Onkohan asiakkaiden hamuamisessa, tulosvastuullisessa kirjastotyössä, innovoitu ollenkaan riittävän pitkälle? - Eikö asioiden tilaa pitäisi edistyksen edistämisen vuoksi jatkokehittää?

Autojen öljynvaihdot pitäisi ilman muuta saada kirjastoissa suoritetuiksi ja henkilöauto pitäisi sieltä tiukan paikan tullen saada lainaksi. Kuorma-autot ja kauhakuormaajat ovat isommille kirjastolaitoksille suorastaan selviö. Junista en ole varma, koska VR:n kanssa voi olla vaikeuksia sovittaa lainajunan kulkuja muun liikenteen kanssa. Lentokoneet eivät nekään kuulosta ainakaan ensivaiheen hankinnoilta, mutta tässä on hyvä muistaa, että tulevaisuudessa tilanne saattaa olla hyvin erilainen. Kehitys kehittyy ja maailma etenee.

 Seksitarvikeosasto vastaisi ajan haasteisiin, se olisi tätä päivää ja toisi lopullisesti kirjastolaitoksen pois menneestä maailmasta. Välineisiin olisi hyvä laittaa maininta, jossa toivotaan asiakkaiden yleisen viihtyvyyden vuoksi pesevän tarpeiston ennen palautusta. Maksullinen seksi ei kuitenkaan tule kirjastopalveluna kysymykseen, lainsäädännölliset ongelmat saattavat koitua liian suuriksi rasitteiksi.

Elintarvikeosasto on pohtimisen arvoinen asia. Tuotevalikoima pitää kuitenkin harkita huolellisesti, ettei tavara pilaannu hyllyihin, ja palautuksen tapa on syytä päättää tarkasti. Asiakkaille on tehtävä selväksi, missä muodossa hampurilaiset palautetaan, kun laina-aika on päättynyt.

----

Jotain muuta jossain muualla: Onko kirjasto enää kirjasto?

tiistai 12. toukokuuta 2015

Peljästyksen kauhistus




Ja peljästys tuli, - vaviskaa ja katukaa! 

 Puhti on tehnyt loistavan suomenkielisen version - synkkyyttä huumorilla - kappaleesta, jonka tunnetuin esitys lienee Johnny Cashin (God's Gonna Cut You Down). Elvis esitti kappaleen nimellä "Run on".



sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Tulevaisuus




























Kuka vei tästä polkupyörästä eturenkaan ja satulan? Miksi ketjut ovat ruosteessa? Olisiko pyörän omistajan pitänyt sitoa myös eturengas kiinni kunnollisella kepukettingillä?

Lähteekö myös takarengas, kun uusi hallitus on muodostettu, vai pitääkö lukko? Tavarateline ainakin lähtee, mutta sillä ei ole väliä. Sellaista ei enää tarvita.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Uudistusmielisyyttä



Minä olen niin onnellinen Yle Areenan sivujen uudistuksesta. Minusta uusittu sivusto on parasta mahdollista miljonääriluokkaa, oikeaa luksusta. Se on hieno ja kiiltää kuin lapsuuden kiiltokuvat. Tiedä oikein, kehtaako tämmöinen köyhä enää mennä sinne edes kurkkimaan. Tunne on kuin suurkaupungissa, - komeeta on, isoa on, ja kaikki on hukassa, mitään ei löydä: "Mistä saisi taksin alleen?"

Sivuille saa nyt kirjautua, semmosta mä oon aina toivonnu. - Kirjautumisesta saavat kerättyä hyödyllistä tilastollista aineistoa: "tätäkin ohjelmaa kävi katselemassa ja kolme sekuntia jaksoi Olga Koota kuunnella, uus enkka." 

Tilastojen tekemiseen täytyy tietysti hankkia työvoimaa ja sehän on myönteistä tässä maailmassa.

Jos joku väittäisi, että kyseessä on isolla rahalla tehty kasvojenkohotus, joka näyttää aivan petolinnun perseeltä, - tai Michael Jacksonin nenältä, niin sellainen olisi vain ilkeämielistä panettelua.

---

Kuvituskuvassa Ankka maalaa portaikkoa.
 


maanantai 27. huhtikuuta 2015

Iltalehti - aina sekaisin, tralallallaa.

 














Iltalehti kertoo Leyvjonista, kissajoukkueesta, jääkiekkomaajoukkueesta, paskajengistä, joka on voittanut kaksi kertaa, kun muut ovat voittaneet  lukemattomia kertoja. "Hyvön yllä, hyvon alla, alushousut nääs päällä!" - Sitten se kertoo putinilaisesta moottoripyöräjengistä, joka on tulollaan Suomeen. Ja Antti Rinteestä jotain halveksivaa. Sipilältä kuulemma tulee 15 jytäkkää kysymystä. Ja Timo. T.A. Mikkonen on ylpeä poikansa biisistä: "Tarttuva kappale!" - Heh. Iltalehdelle. Heh. Niin se vain ilta koittaa, vaikkei yrittäisikään.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Paha maailma




Miljardööristä tuntui tosi pahalta. Niin pahalta, että sellaista ei voi köyhä ymmärtää: "tuntuu väärältä, hirveän väärältä!" -  Miljardöörin joka paikkaa kolotti ja päätä pakotti, selkä notkui rahasäkkien painosta, eikä niissä ollut kuin kahvilla käymisen rahasto siltä varalta, että olisi itse joskus joutunut maksamaan. Huutava vääryys viilsi, kidutti ja raastoi, se oli kuin koulukiusaamista kymmenennessä potenssissa. Eikö missään ole oikeudenmukaisuutta, vääryydenylistäjät saavat vapaasti mellastaa ja pahuuden voimat jyllätä.

Jumalani, Jumalani, eikö tässä maailmassa ole mitään rotia? - Ei minun rahapussiani, ei minun rahapussiani!, - Viekää mitä vain, mutta siihen älkäätteen kajotko! 


Herlin kaupallisen median tilanteesta HS:lle: ”Tuntuu hirveän väärältä”

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Pokkarin laulamaa



Kello kuus, joku huus: "nyt alkaa aika uus!"



Aleksia vitutti siin, "taas ahlqvistiläiset juhlivat niin!




Kaksimetrinen (1.97) Eero lähetti Mauri Pekkariselle terveisiä. Yli kahteen metriin ei Eeronkaan sana silti yllä.


 Roskaa, kustaa ja paskaa.



Satulinna liputti ja juhli: "ihanaa, ihanaa, vaik kaik on niin kamalaa!" 




 Lapsellinen, kuvassa erittäinkin rehellisen oloinen, mies yritti eduskuntaan asiantuntemuksella ja johtajuudella. - Edes vaalikampanjan iso raha ei häntä auttanut. Ei edes kepun noste.



keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Tietämyslaatikko




- Päivää kauppakeskuksen täti! - Luin, että te myytte täällä elämyksiä.

- Päivää setä...niin tavallaan, kyllä, joo.

- Ostaisin yhden halvan elämyksen, se ei saisi maksaa kahta euroa enempää eikä mielellään edes sitä, ellei se ole aivan tavattoman järisyttävä.  

- Suksikaa vit...

- Ennen hiihtoa haluaisin kuitenkin,  sen elämyksen ohella, ostaa myös tietokoneen, edellinen hajosi. - Vanha uljas, lähes ratsastamaton sähköinen sotaratsuni päätti kavioidensa kopsotuksen. Ikinä en melkein käyttänyt, ja jos joskus käytinkin, niin paljoa en kuitenkaan ratsastanut, tai muuta peliä sen kanssa pitänyt.

- Heh, heh, tarkoitin, että herra on niin hyväkuntoisen näköinen, että varmaan harrastaa hiihtoa. Hetki vain, niin käyn hakemassa koneen varastosta. 

...

Kiitoksia, tässä laatikossahan on oikein kantokahvatkin, vähään aikaan en tule teiltä mitään pyytämään. Sen elämyksen palaan ostamaan joskus myöhemmin.  


---

(Perkele, kun hermot menee näiden ohjelmien asennuksissa) 

---

Päivän pannussa aiheesta aiemmin: "Siihen aikaan kun isä kompuutterin osti"

Pylväiden välistä



Tein Iltasanomissa testin, olisiko itsestäni kansanedustajaksi; vain viiteentoista kysymykseen vastaamalla sellaisen kuulemma saa selvillle. 

Sain testistä onnittelut: olen selvää valtiomiesainesta. 

Tulokseni tosin tiesin jo testiä aloittaessani. Otinhan testiä tehdessäni käyttööni valtiomiesmäisen asenteen. Nostin selkäni suoraksi, katsoin rehellisen tuntuisesti hymyillen tietokoneruutua - ja valehtelin, kuin olisin miettinyt syitä taksimatkoille, tai asumiselle alivuokralaisena tutun kaverin koirankopissa, enkä siinä maakunnassa sijaitsevassa palatsissa.

 ---

Äskeistä joku arvelee vitsiksi ja huumoripuheeksi. Sellaisten arvelijoille esitän onnitteluni. Olet testissäni selviytynyt parhaaseen mahdolliseen vaalikarjaryhmään.

---

Jos kuitenkin typerä ja lapsellinen rääpiminen ärsytti, esitän onnittelut siitä huolimatta. Olet selviytynyt parhaaseen mahdolliseen politiikan ymmärtäjien joukkoon. "Yhteinen asia on minun asiani, ja minun asiani on yhteinen asia" - Jos kepun jäsenkirja vielä puuttuu, se kannattaa heti käydä hakemassa. Osille voi vielä päästä, ainakin rääppiäisiin.


maanantai 13. huhtikuuta 2015

Tosi on! - jämpti.



Kyllä känsä tietää, tänään tulee aurinkoa, pilvistä tai sadetta, - tai kaikkia niitä. Nivusissa tuntuu ja puujalka puutuu.

---

Jos kansa saisi päättää, televisiosta tulisi sarja, jossa julkkikset olisivat sata päivää kännissä. "Hyvin menee, meinaan jatkaa, kun olo on niin paljon parempi."

Televisiosta tulisi myös sellainen sarja, jossa nakupellet olisivat ensitreffeillä etelämeren saarella. - Ai tulee jo? No hyvä, unohdetaan koko juttu.

---

Helsingin Sanomien pölhöpopulistinen viikkokatsaus Uutisraportti,väitti virkamiesten hoitavan tehtäviä, joihin kykenisi nelivuotias lapsi. Tähän täytyy todeta, että kannattaisi, haastavasta Uutisraporttien tekemisestä huolimatta, viettää aikaa myös lastensa kanssa, etenkin jos ovat vielä noin pieniä. Sillä lailla niihin tutustuu.

Erityisesti kansaa ilmeisesti raivostuttaa jonkun Helsingin kaupungin viraston tehovalvontaviikko, jossa tarkkaillaan liikuteltavien mainostelineiden ohjeiden mukaista sijoittelua. Ei ihme, jos tuollainen hermostuttaa. Suorastaan mielipuoliseksi kansalaisten raivo  yltyisi ainoastaan siinä tapauksessa, että mainoskylttejä olisi heitä häiritsevästi. - "Puoli tuntia sitten soitin virastoon ja sen jälkeen hätäkeskukseen, eikä vieläkään, PERKELEEN PERKELE, ole mitään tapahtunut, nyt mä soitan lehteen!"

---

Joseph Goebbels muistetaan mm. siitä, ettei puhunut aivan yhtä lööperiä kuin suomalainen poliitikko.  

"Suosi suomalaista ja valmistuta vaalimateriaali halpamaissa", taitaa koskea kaikkia puolueitamme.

Sanotun mukaan, Goebbels sai samaan puheeseensa mahtumaan halunsa pienempiin vuokriin vuokralaisille ja isompiin vuokratuottoihin vuokranantajille. Meillä tuollainen ei menisi läpi. Meillä tärkeintä on, että Juha Sipilä on mahdottoman mukavan tuntuinen, eikä puhu kurjista asioista mitään. Siitä tulevaisuudessa häämöttävästä tasamaan tallaajien tappolinjasta.

---

Rötösherrat kuriin ja vaali- sekä työrauha poliitikoille!



torstai 9. huhtikuuta 2015

Levyi ja muistoi



You Tubesta ja siitä toisesta, olikosenyt Spitfire, löytää kaiken musiikin. Pitkästä aikaa pengoin kuitenkin levyarkistoani. Ehkäpä Euroopan laajin CCR- ja John Fogerty-kokoelma, jonka perin broidiltani: "perkele, mulla on ne kaikki!" Miksi broidilla oli kaksi Cosmo´s Factorya cd:llä, en tiedä. Vanha lp minulla oli jo aiemmin, vaan ei enää levysoitinta.



Mukavia yllätyksiä olivat Järvisen Ride On, Rock´n Roll Bandin Everybody needs jne. ja Bluesoundsin Black, joita en muistanut omistavani.

17-vuotiaana vaihdoin broidin ajokorttiin oman valokuvani ja piirsin tussilla leiman kuvan päälle. Hyvä siitä tuli, harjoittelin pitkään. Portsari katsoi ajokorttia ja sanoi: "sullahan onkin jo ikää!" - Broidi oli kuusi vuotta vanhempi. Pääsin katsomaan Bluesoundsia ja Lindholmia, viinaakin myivät sisään päässeille.

Kuutio vähemmän, eiks se ikinä lopeta ton bassokielen hakkaamista.


tiistai 7. huhtikuuta 2015

Perkele, porvari senkun porskuttaa, kun työläinen tekee paskaelokuvia!



Pääsiäisen aika on rauhoittumisen aikaa, silloin on hyvä pohtia itseään suurempia asioita. Minä hiljennyin katsomalla ajankohdan tematiikkaan sopivan Sam Peckinpahin elokuvan Hurja joukko. Sovitusteoriaan asti siinä ei päästy.

Toimitusjohtaja Pike ratsastaa kaupunkiin neuvotteluihin, kohtamaan paikallisen Wahlroosin johtaman pankin, pyrkimyksissään lisärahoittaa yrityksensä toimintaa. Tj Pike on jo pitkään kokenut vaikeuksia muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Moninaiset säännöt ja liika byrokratia vievät liikaa kiireisen miehen aikaa ja hermoja.

Alkukohtauksen lomaan leikatuissa välähdyksissä lapset leikkivät iloisesti skorpionien kanssa, he syöttävät niitä muurahaisille ja nauravat sydämellisesti. Hauskuutta he lisäävät sytyttämällä muurahaiset tuleen.

Pankki pettää Piken osakeyhtiön ja yhtiön pelastuneet osakkaat ja työntekijät joutuvat pakenemaan pussillisten prikkoja kanssa. Sitä hieman ihmettelen, että Peckinpahin kaltainen suuri ohjaaja laittoi Etelä-Teksasin raittiusseuran ristituleen, heitä ammuttiin molemmilta puolilta yhtäläisellä hartaudella.

Oy Wild Bunch AB:n henkilöstö johtajineen lähtee Meksikoon lepäämään ja lomailemaan, mutta yrittäjä ei olisi yrittäjä, ellei tarttuisi bisneksen tynkään silloin kun sellaisen havaitsee. Yksinvaltaisen kenraali Huertan bisnesstrategia eroaa kuitenkin siinä määrin vapaata yritteliäisyyttä kannattavan Piken näkemyksistä, että katastrofi siitä tulee.

 Irstas kenraali.










Pikeä näyttelee Ronald ja Nancy Reaganin häiden bestman, William Holden. Holden ei ollut paha mies, hän liukastui 63-vuotiaana ja löi päänsä. Juopporatti löydettiin neljä päivää myöhemmin kuolleena.


Holdenin, toimitusjohtaja Piken, lähimpänä miehenä Ernest Borgnine, elokuvien unohtumaton naureskeleva rakohammas. Borgnine kertoi myöhemmässä haastattelussa, että kun elokuvan tekijäporukka oli kriitikoiden edessä, heidän keskeisin kysymyksensä oli: "Miksi ihmeessä tämä elokuva on tehty?"  - Borgnine oli herrasmies, mutta minä olisin kysynyt vastakysymyksen: "Miksi teidät on tehty?"





Illan hartauden päätin John Fordin/ John Waynen Teemalta tulleeseen mestariteokseen Hyökkäys erämaassa.


Ja vähän äksöniä elokuvasta. Vankkureissa sisällä juoppoa tohtoria näytellyt Thomas Mitchell, joka sai osasta sivuosa Oscarin. Wayne ei elokuvan tekohetkellä vuonna 1939 ollut vielä suuri tähti.