sunnuntai 30. elokuuta 2015

Minä kadun!


Vuonna 1994 itse Carl Perkins esiintyi käpyisessä Hyvinkään kaupungissa. En käynyt katsomassa, jumalauta, että sitä toisinaan osaa olla tyhmä. Hämärä tieto oli, että tylsää countrya nykyisin soittaa. Kaverini sai kantaa herra Perkinsin matkalaukkua. Miehen, joka on tehnyt kappaleet Blue Suede Shoes ja Matchbox. Kurkkusyöpä vei hänet vuonna 1998.

Sää voi tehä mulle mitä vaan, mutta jos sinisille mokkakengilleni astut, turpaan tulee niin, että tukka lähtee!

Tässä herra Perkins esittää kuuluisimman kappaleensa, säestäjinään ja myötälaulajinaan sekalaista sakkia.




Lisään tähän vielä Matchboxin, kun se on niin hyve. - Go, Ringo, Go! Ja Erkki myös.




Saitte ylipuhuttua, olkoon menneeksi, tässä koko konsertti. - Mukana Ringo-bravuuri Honey Don´t.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kuinka me kehtaamme - ja kyllähän me kehtaamme



Kuvituskuvassa Tulli mainostaa harmaan talouden välistävetäjien vievän kaikilta. - Yhteiskuntasopimus on saatava mitä pikemmin, se ei vie kaikilta.











Aku Louhimies on tekemässä Tuntematonta sotilasta uudelleen. Tuntemattomia sotilaita näyttelevät ilmeisesti tv:stä tutut näyttelijät.Veikkaan Rokkaa näyttelevän olevan tuttu MTV3:n Putouksesta.

Jäämme jännityksellä odotttamaan, kuinka sodassa käy tällä kertaa. Jokohan pieni, mutta sisukas Suomi tulee ensimmäisenä maaliin.

---

Pyöräilijät järjestivät muisto-ajon aggressiivisen autoilijan ilmeisesti tahallaan tappaman pyöräilijän muistoksi. Muistoajo muuttui yllättäen joukkoliikenteen vastaiseksi käsikähmäksi. Tätä on vähän vaikea ymmärtää.

Bussit saattavat harmittaa, mutta kyllä niitä tarvitaan. Pyöräilijät eivät ehkä tienneet, ettei kaikilla ole omaa autoa arkikäytössään.

---

Ammattikorkeakoulun rehtorilla kerrottiin olevan allaan ainoastaan 118 000 euroa maksava työsuhdemersu. Aika onnettomalta tuntuu, jos rehtori joutuu moisella köröttelemään eri kaupunkien välejä. Jutussa ei nimittäin hämmästyksekseni mainittu suihkukonetta tai helikopteria lainkaan. Toivotaan asian korjaantuvan viimeistään yhteiskuntasopimuksen synnyttyä.


----

Helsingin Sanomat kertoi Aurinkokuningas Ludvig, Ludde, Neljännentoista ottaneen vastaan ulkomaisia arvovieraita samalla, kun istui tarpeillaan. Ludden lääkärit arvioivat tuotokset tuoreeltaan, olettenkin ihastellen: "Voi kun kaunis kakka" ja "jaloa tavaraa!"

Maailma on edistynyt, pienessä ja köyhässä Suomessa jopa ministereiltä lentää paskaa putkonen pullollaan, alamaisten ihastellessa tavaran laatua.


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Vaikutelmia kännykkäkameralla


Piti odottaa, kunnes Hän pääsi ylikäytävän yli.


Joku bändi joskus 

Mainos ajalta ennen Audimiestä.


Tätä tää todellisuus on.













Ja tätä kohta riittää.


keskiviikko 5. elokuuta 2015

Rakkauden nimessä




Laittoikohan kukaan lukijoista merkille Suomessa vierailleen natokenraali Philip M. Breedloven hauskaa nimeä, ja sen samankaltaisuutta 1960-luvun suosikkielokuvan Dr. Strangeloven, Tohtori Outolemmen, kanssa. 

Sanakirjasta tarkistin sanan "breed" merkityksiä. Saattaa olla, että nimen suomennos olisi Sukurakkaus, mutta aika erikoiselta kuulostaa, jos nimi sittenkin on Siitosrakkaus, tai mikä vielä erikoisempaa, Sukulempi.

---

Saarivaltakunnassa osataan seksiskandaalit, siellä ei turhaan tekstiviestien kanssa tuherreta!

Britannian jokamiehen lehti, Sun, julkaisi kuvia parlamentin ylähuoneen jäsenestä ja lordista, lehden lordi Kokaiiniksi nimittämästä poliitikosta, joka rietasteli maksullisten naisten kanssa. Lehden kansikuvassa lordilla oli rintaliivit ja nahkatakki päällä, hänen vetäessään sätkää posket lommolla.

Suomessa tällaista ei onneksi voisi tapahtua, lehdet eivät ikinä suostuisi moisia kuvia julkaisemaan!

---

Kunnianarvoisan ex-pääministerin, Sir Edward Heathin, oudon rakkauselämän tutkimukset ovat edenneet Britanniassa kiivaaseen tahtiin, nyt kun hänen kuolemastaan on kulunut vasta kymmenen vuotta. Tuntuu hieman pahalta, että edesmenneiden asioita näin tutkitaan, tutkimukset vetävät mitä suuremmassa määrin lokaan Raiskaaja-Eetun kunniallisen konservatiivisen muiston.

---

Laulajatar Cilla Black menehtyi sunnuntaina. Tässä Cilla esittää yhden rakkauslauluistaan parin statistin kanssa. Hänellä oli sama manageri noiden kahden avustajan kanssa, siksi varmaankin ovat Cillan kanssa päässeet kuviin.



maanantai 3. elokuuta 2015

Asfalttia ja prinssejä


Mitä nyt? - Mulkkumiehet hallituksessamme häärii...



Surulla katselin joitain aikoja sitten, kun naapuritalosta muuttivat vanhat, työteliäät ja hyvät ihmiset pois. Katselin muuttokuormiaan, heidän kantaessaan vaiteliaina tavaroitaan kuorma-autoihin . Vuosikymmeniä olivat talossa vuokralla asuneet, sitten se myytiin osakkeiksi. Nyt se talo on aika tyhjillään, kuka siitä vanhasta rötisköstä kerrostalosta olisi osakkeen ostanut.