torstai 31. joulukuuta 2015

Vaihdetaan vähän käytetty vuosi uuteen ja loistokkaaseen




Jos ennusmerkit pitävät paikkansa, vuosi näyttäisi pian vaihtuvan,  - nyt on siis aika tehdä uudenvuodenlupauksia. Niissä täytyy olla itselleni tiukkana, tuntuu siltä, että tässä rapistuu vuosi vuodelta. 

Ensimmäinen tavoitteeni on saada painoa lisää, kymmenisen kiloa olen päässyt parin viime kuukauden aikana laihtumaan. Ei auta, ei, tiukka läsäkuuri on vedettävä. Onneksi S-marketista saa hyvää grillikylkeä ja vihannekset on helppoa jättää vähemmälle. Alkoholin käytölle on myös tehtävä jotain, oluen juontini on ollut niin vaatimatonta, että suorastaan hävettää; närhetkin juovat enemmän.  Täytyy katsoa, jos ainakin tammikuussa pystyisi olutta suorastaan lomottamaan.

Jaa, mitäs vielä, etten itseäni turhaan säälittelisi ja vetäytyisi tekosyiden taakse. - Noh, myönnettävä se on, liikuntaa minun ei tarvitse vähentää paljoakaan, sen määrä on ihan järkevällä tasolla.

Tulkoon uusi vuosi.

tiistai 29. joulukuuta 2015

torstai 24. joulukuuta 2015

Haluan Kalifornian Chicagoon


Eric Clapton kertoi jossain haastattelussaan, että hänellä oli sellainen kausi, jolloin ei suostunut lainkaan puhumaan muusikoille, jotka eivät olleet tutustuneet Robert Johnsonin tuotantoon.

Tässä ensin Robert. Hän ei saanut käydä kouluja ja ympyränsä olivat pienet. Chicagon hän ajatteli olevan osan samaa ihmemaa Kaliforniaa. Myöhemmissä versioissa sanoja on muutettu.




Aika tiukkana Ercci on tämän alussa kanssamuusikoilleen: täytyy sen äänen sieltä tulla. Kyse on sentään Robertista.

 

Huutojen tsaari



Nyt on huutokaupassa loistotavaraa, pelkkiä Dronningholmin pienempiä muovisia hillopurkkeja. Heikkihelan näköinen mies on niistä, minun pitkin maita ja mantuja ajellessani, hillokörnää raaputellut ja metallisankoja oikonut. Tyytyväinen olen, jos vasarahinta nousee kahteen euroon kappaleelta, oikein silti ihmettelen, kuinka kukaan näistä mitään viitsii maksaa. 

Oikein tyytyväinen olen, että huutokaupan tuotto oli yhteensä yli kakskymppiä, ei me tähän muovirojuun kulutettu kuin kulume-nelejäsataa. - Julukkis oli ihme mulukkis, vaati tavaroistaan vaikka mitä ja vähän enemmän. Ostettiin kaikki ja nyt täytyy ne, -tyytyväinen vasarahintaan silti olen -, myydä tappiolla.

 Tervetulua seuramaan ohojelmaa taas ensi kerralla uuestaan, samat seinästä revityn tylysät jutut minulla on silloinkin.

Juhla on - nyt paikat koreaksi


Joulupukki, tuo joulun parrakas monisatavuotinen pienokainen, on totta. Jos kadottaisimme uskomme pukkiin, voi olla, että mieleemme tulisi kerettiläisiä ajatuksia myös siitä, ettei keskustapuolue mahdollisesti olisikaan maatamme pelastamassa.

---

Kenellekään ei tullut yllätyksenä, että keskustapuolueen nuorisojärjesto valitsi pääsihteerikseen aiemman  Suomi-Korea-seuran vetäjän. - Pohjois-Korealla on meille jukuripäille suomalaisille vielä paljon annettavaa pakkolakien kivisellä tiellä. Ilahduttavaa, että keskustapuolue osoitti tällä valinnallaan viimeinkin kunnioitustaan todelliselle asiantuntijuudelle ja osaamiselle.

---

Keskustapuoluelaisen uskomuksen mukaan joulupukki on jo lähtenyt kotoaan Pohjois-Korean Paektu-san vuorelta ja on hyvissä ajoin täällä meillä lahjoja jakamassa. Ennen lahjojen jakoa, pukki tiettävästi saunoo keskustapuolueen napamiesten kanssa tulikuumaksi lämmitetyssä, ruotsalaisella kiukaalla varustetusssa, saunassa ja syö suomalaista kinkkua. 

---

 Siltä varalta, että pukki alkaisi tänä vuonna lahjojen jakamisen sijaan availla komeroiden ovia ja lipastojen laatikoita, kannattaa varautua hyvissä ajoin esimerkiksi nyrkkiraudalla tai tukevalla pampulla. - Hauskaa joulua!

maanantai 21. joulukuuta 2015

Hyviä bändejä ei enää Motörheadin jälkeen ole valmistettu!



Go, Go, Go, Go, Go, Go, Lemmy, Go, Go, Go!



(Ekabileet, jatkobileet ja sillijälkiruoka: Pataässät!)

(Tämän jälkeen minä kuuntelin ehkä sattumalta myöhäis-Deep Purplen esityksen Smoke On The Waterista. Pieru ja yrjö meinas päästä, enkä välittänyt enää maallisesta säästä. Esityksen lopuksi rock-paksukaiset anelivat yleisöltä kiitoksia - ja nehän pässit niitä vielä antoivat. Aivan kamalaa tuubaa!)

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Ajatusharhailua mediaa seuratessa


Naisnäyttelijöiltä olemme saaneet kuulla, että he pitävät elokuvien kohtauksissa mielellään vaatteetkin päällään, jos se vain on hyvin perusteltua ja sopii luontevasti esitykseen.
---

Oletteko kuulleet Eero Lehden rankasta päivästä edukunnassa? - Kansanedustajat kälättivät niin tohkeissaan, ettei silmäntäyttä saanut nukuttua.
---

Kirkkohopeisiin alle kolmekymppisenä empiirisesti tutustunut kansanedustaja Hakkarainen, kannatti eduskunnassa jotain puhuakseen kuolemanrangaistusta maamme lainsäädäntöön.Niinhän tuo puhui kuin pienen kunnan muinainen kirkkoherra tai rattijuoppoja jahdannut vanha poliisimies.


----

Suomalaisen iskelmämusiikin syvin olemus löytyy niin, että käännetään italian kielestä sikäläistä krääsämusiikkia. Olen italialainen kääntyy hienosti Olen suomalaiseksi ja Afrikka tai Intia, kuisollakaan, Kuusamoksi. - Isot äijät niitä sitten täällä kaljoissaan kuuntelevat, itkeskellen syrän itsesääliä täynnä: "Tää on niin suomalaista, ei sitä kukaan muu ymmärä!" 

Tässä kuitenkin The Coverdales esittää Pekka Siitoin-kuvalla varuustetun käännöksen: "Saatana!"